Agneta Pehrsdotter Indenius

Ei ollut luultavasti o.s. Indrenius, sillä Indrenius oli puolison eli Matts Storfingerin vanhempien nimi.

http://www.juhasinivaara.fi/siniv/noita.htm

Kyläsaaren päänoita

Kirjoittanut Juha Sinivaara (julkaistu Lahden seudunsukututkijat ry:n jäsenlehdessä, Sukuset 1987:1) Tommilan talossa Kyläsaaren (Inderö) kylässä Porin maaseurakunnassa eli leskivaimo Aune Pietarintytär, jota syytettiin noituudesta useita kertoja 1600-luvun lopulla.

Vuonna 1675 haastoi arvostettu hengenmies, Porin kirkkoherra, Gabriel Arctopolitanus Aunen käräjille vastaamaan seuraavaan naapurin esittämään syytökseen: Aunelta oli varastettu silakkaa ja silliä, ja jotta varas tulisi sekopäiseksi, Aune oli vuollut kynnyksestä lastuja ja yrittänyt laittaa ne erään vainajan arkkuun, tässä kuitenkaan onnistumatta. Sen jälkeen Aune oli vienyt lastut kotiinsa ja porannut reiän kasvavaan puuhun. Tähän reikään hän laittoi jotain ja iski sen jälkeen siihen tapin. Aune myönsi näin tehneensä ja kertoi oppineensa taian jo lapsuudessaan Uudenkaupungin ihmisiltä. Näistä "taioista" langetettiin Aunelle rangaistuksena 40 hopeamarkan sakko.

Jo seuraavan vuoden syksyllä samainen kirkkoherra esitti tukun syytteitä Aunea vastaan. Syytteiden mukaan Aune osasi toimia niin, ettei neito tullut koskaan miehestä raskaaksi, eikä vaimoihminenkään saisi lapsia enempää, kuin haluaisi. Tämän taidon Aune sanoi oppineensa Huittisten rovastin rouvalta. Tätä kirkon kannalta pöyristyttävää väitettä piti Porin pormestari Gabriel Keckonius äitiinsä kohdistuneena loukkauksena. Lisäksi Aunea syytettiin siitä, että hän osasi parantaa turmeltuneen vierteen ja hankkia halutessaan joko sonni- tai lehmivasikoita. Ja jottei häneltä ehtyisi karjanrehu, Aune oli Mikonpäivän aamuna ottanut yhdeksästä kohtaa naapurien pelloilta karjanrehua ja syöttänyt ne lehmilleen. Aunen väitettiin tietävän myös miten kalat menisivät verkkoon: hän oli käskenut piikaansa ottamaan kolme silmukkaa jokaisen naapurin verkosta ja sitomaan ne omiinsa. Tätä piika ei kuitenkaan ollut tehnyt. Tämän saman keinon Aune oli neuvonut myös eräälle naapurin naiselle. Verkkoja laskiessaan Aune luki: ”Lohin Silmä, Sian (siian) Silmä, Kaikin Calan Silmät minun wirkoin Catzokan, Nimän Isen Pohjan etc.”. Aune kertoi näin jo ennen häntä luetun. Kaikesta tästä Aune sai taas 40 markkaa sakkoa.

Näitä edellä mainittuja syytteitä käsiteltiin ilmeisesti myös hovioikeudessa, koska Aune HO:n 1678 päätöksen mukaan sai vitsaa käräjäpaikalla saman vuoden syyskuussa. Tällöin Aunea käräjäpaikalle vietäessä oli hänen vävynsä Klemetti Jaakonpoika yrittänyt maantiellä väkivalloin vapauttaa Aunen kivalterin käsistä. Ilmeisesti samoista syytteitä myös tuomiokapituli oli määrännyt Aunen kärsittäväksi kirkkorangaistuksen. Tähän rangaistukseen, joka sisälsi ilmeisesti julkiripin tai julkisen anteeksipyynnön ja häpeärangaistuksen, Aune ei tahtonut alistua, vaan vastasi kirkkoherralle sopimattomasti ja sanoi, ettei hän kärsinyt sellaista rangaistusta, mutta kyllä maksaisi, vaikka menisi 400 taalaria.

Kymmenisen vuotta myöhemmin Aune oli taas käräjillä. 1687 pidetyssä oikeudenkäynnissä Tuomas Sigfridinpoika Ulvilasta syytti Aunea kunnianloukkauksesta: Aune oli väittänyt Tuomasta noidaksi ja varkaaksi. Tuomas teki samalla myös vastasyytöksen Aunea vastaan ja väitti tätä ennenkin rangaistun taikuudesta, ja että tämä harjoitti sitä vieläkin.

Asiassa kuultiin todistajana Kaisa Juhanintytärtä, jonka mukaan Aune oli antanut puhaltaa torveen vuoden 1685 pääsiäisaamuna. Edelleen Kaisa väitti Liisa Bengtintyttären kertoneen, että Aune oli lentänyt vasikallaan Blåkullaan (Kyöpelinvuorelle). Myös Liisa Bengtintytär esiintyi käräjillä todistajana. Liisa kertoi miten hän oli pääsiäisaamuna kuullut torven soittoa lähimmän naapurinsa suunnalta. Mennessään ulos katsomaan äänen aiheuttajaa hän oli nähnyt naapurinsa pihalla irti olevia sikoja ja lampaita. Lähemmäs mentyään Liisa oli huomannut navetan oven olevan auki ja kurkistettuaan sisään hän oli nähnyt, kuinka kaksi vasikkaa oli maannut lattialla ja läähättänyt. Tästä näkemästään hän oli tehnyt sellaisen päätelmän, että siat olivat ne siihen saattaneet, kuinkas muutenkaan ne olisivat omilta sijoiltaan siihen joutuneet. Näistä "taioista" ei tainnut olla paljoakaan apua, sillä keväällä vasikoiden päästyä laitumelle ne olivat kuolleet, ja 14 pääsiäisenä ulospäästetyistä lampaista oli kesällä joutunut susien ruoaksi.

Liisa kielsi kertoneensa Kaisalle, että olisi nähnyt Aunen ratsastavan vasikalla, hän oli vain kertonut päätelleensä edellä mainituista seikoista näin tapahtuneen.

Torven soittamisesta lampaille Aunea ei rangaistu, sillä paikkakunnalla oli tapana ajaa pukit ja vuohet hankikanteella metsään ja soittaa torvia. Aunen väitettiin myös saavan aikaan vasikkaonnen: ruokapata piti pyyhkiä heinillä sen jälkeen kun ruoka oli siitä otettu ja syöttää nämä heinät lehmille. Tämä kuulemma auttoi. Aunen sanottiin myös tietävän miten kaskitulen vahingoilta vältyttiin: tulen ympäri piti kiertää yhdeksästi, silloin tuli ei tehnyt vahinkojaan. Lisäksi Aunen sanottiin polttaneen jouluoljet oluenpanoammeessaan. Kun Aune selitti, että oli vain kuumentanut ammeen muuhun kelpaamattomilla oljilla, todettiin tämänkin olleen yleinen tapa.

Oikeus katsoi, että Aunen toimet kuuluivat normaaliin elämänmenoon, vaikkakin hän itse oli puhunut taikakeinoista, eikä Aunea näin ollen rangaistu mistään. Asiaa käsiteltiin kuitenkin seuraavana vuonna Turun HO.n määrättyä uuden käsittelyn. Tässä istunnossa Liisa kielsi edelleen sanoneensa, että hän olisi nähnyt Aunen lentäneen vasikalla, vaan oli niiden huohotuksesta saanut sellaisen ajatuksen, kuin joku olisi niillä ratsastanut. Tällöin lautamies Simo Birgerinpoika Vähä-Raumalta todisti, että Kyläsaaressa oli sammumatonta vihaa ja vihollisuutta kaikkien naapureiden välillä ja koska Aune ymmärtää taloudenhoitoaan jonkin verran paremmin kuin muut, tunnetaan häntä kohtaan sitä suurempaa pahansuopaisuutta, minkä myös muu lautakunta vahvisti todeksi. Oikeus pysyi edelleen vapauttavassa päätöksessään.

Tämä viimeinen oikeustapaus ja sen vapauttava päätös osoittaa, ettei noitiin ja noituuteen hevin enää uskottu 1600-luvun lopulla.

Ei ollut luultavasti o.s. Indrenius, sillä Indrenius oli puolison eli Matts Storfingerin vanhempien nimi.

http://www.juhasinivaara.fi/siniv/noita.htm

Kyläsaaren päänoita

Kirjoittanut Juha Sinivaara (julkaistu Lahden seudunsukututkijat ry:n jäsenlehdessä, Sukuset 1987:1) Tommilan talossa Kyläsaaren (Inderö) kylässä Porin maaseurakunnassa eli leskivaimo Aune Pietarintytär, jota syytettiin noituudesta useita kertoja 1600-luvun lopulla.

Vuonna 1675 haastoi arvostettu hengenmies, Porin kirkkoherra, Gabriel Arctopolitanus Aunen käräjille vastaamaan seuraavaan naapurin esittämään syytökseen: Aunelta oli varastettu silakkaa ja silliä, ja jotta varas tulisi sekopäiseksi, Aune oli vuollut kynnyksestä lastuja ja yrittänyt laittaa ne erään vainajan arkkuun, tässä kuitenkaan onnistumatta. Sen jälkeen Aune oli vienyt lastut kotiinsa ja porannut reiän kasvavaan puuhun. Tähän reikään hän laittoi jotain ja iski sen jälkeen siihen tapin. Aune myönsi näin tehneensä ja kertoi oppineensa taian jo lapsuudessaan Uudenkaupungin ihmisiltä. Näistä "taioista" langetettiin Aunelle rangaistuksena 40 hopeamarkan sakko.

Jo seuraavan vuoden syksyllä samainen kirkkoherra esitti tukun syytteitä Aunea vastaan. Syytteiden mukaan Aune osasi toimia niin, ettei neito tullut koskaan miehestä raskaaksi, eikä vaimoihminenkään saisi lapsia enempää, kuin haluaisi. Tämän taidon Aune sanoi oppineensa Huittisten rovastin rouvalta. Tätä kirkon kannalta pöyristyttävää väitettä piti Porin pormestari Gabriel Keckonius äitiinsä kohdistuneena loukkauksena. Lisäksi Aunea syytettiin siitä, että hän osasi parantaa turmeltuneen vierteen ja hankkia halutessaan joko sonni- tai lehmivasikoita. Ja jottei häneltä ehtyisi karjanrehu, Aune oli Mikonpäivän aamuna ottanut yhdeksästä kohtaa naapurien pelloilta karjanrehua ja syöttänyt ne lehmilleen. Aunen väitettiin tietävän myös miten kalat menisivät verkkoon: hän oli käskenut piikaansa ottamaan kolme silmukkaa jokaisen naapurin verkosta ja sitomaan ne omiinsa. Tätä piika ei kuitenkaan ollut tehnyt. Tämän saman keinon Aune oli neuvonut myös eräälle naapurin naiselle. Verkkoja laskiessaan Aune luki: ”Lohin Silmä, Sian (siian) Silmä, Kaikin Calan Silmät minun wirkoin Catzokan, Nimän Isen Pohjan etc.”. Aune kertoi näin jo ennen häntä luetun. Kaikesta tästä Aune sai taas 40 markkaa sakkoa.

Näitä edellä mainittuja syytteitä käsiteltiin ilmeisesti myös hovioikeudessa, koska Aune HO:n 1678 päätöksen mukaan sai vitsaa käräjäpaikalla saman vuoden syyskuussa. Tällöin Aunea käräjäpaikalle vietäessä oli hänen vävynsä Klemetti Jaakonpoika yrittänyt maantiellä väkivalloin vapauttaa Aunen kivalterin käsistä. Ilmeisesti samoista syytteitä myös tuomiokapituli oli määrännyt Aunen kärsittäväksi kirkkorangaistuksen. Tähän rangaistukseen, joka sisälsi ilmeisesti julkiripin tai julkisen anteeksipyynnön ja häpeärangaistuksen, Aune ei tahtonut alistua, vaan vastasi kirkkoherralle sopimattomasti ja sanoi, ettei hän kärsinyt sellaista rangaistusta, mutta kyllä maksaisi, vaikka menisi 400 taalaria.

Kymmenisen vuotta myöhemmin Aune oli taas käräjillä. 1687 pidetyssä oikeudenkäynnissä Tuomas Sigfridinpoika Ulvilasta syytti Aunea kunnianloukkauksesta: Aune oli väittänyt Tuomasta noidaksi ja varkaaksi. Tuomas teki samalla myös vastasyytöksen Aunea vastaan ja väitti tätä ennenkin rangaistun taikuudesta, ja että tämä harjoitti sitä vieläkin.

Asiassa kuultiin todistajana Kaisa Juhanintytärtä, jonka mukaan Aune oli antanut puhaltaa torveen vuoden 1685 pääsiäisaamuna. Edelleen Kaisa väitti Liisa Bengtintyttären kertoneen, että Aune oli lentänyt vasikallaan Blåkullaan (Kyöpelinvuorelle). Myös Liisa Bengtintytär esiintyi käräjillä todistajana. Liisa kertoi miten hän oli pääsiäisaamuna kuullut torven soittoa lähimmän naapurinsa suunnalta. Mennessään ulos katsomaan äänen aiheuttajaa hän oli nähnyt naapurinsa pihalla irti olevia sikoja ja lampaita. Lähemmäs mentyään Liisa oli huomannut navetan oven olevan auki ja kurkistettuaan sisään hän oli nähnyt, kuinka kaksi vasikkaa oli maannut lattialla ja läähättänyt. Tästä näkemästään hän oli tehnyt sellaisen päätelmän, että siat olivat ne siihen saattaneet, kuinkas muutenkaan ne olisivat omilta sijoiltaan siihen joutuneet. Näistä "taioista" ei tainnut olla paljoakaan apua, sillä keväällä vasikoiden päästyä laitumelle ne olivat kuolleet, ja 14 pääsiäisenä ulospäästetyistä lampaista oli kesällä joutunut susien ruoaksi.

Liisa kielsi kertoneensa Kaisalle, että olisi nähnyt Aunen ratsastavan vasikalla, hän oli vain kertonut päätelleensä edellä mainituista seikoista näin tapahtuneen.

Torven soittamisesta lampaille Aunea ei rangaistu, sillä paikkakunnalla oli tapana ajaa pukit ja vuohet hankikanteella metsään ja soittaa torvia. Aunen väitettiin myös saavan aikaan vasikkaonnen: ruokapata piti pyyhkiä heinillä sen jälkeen kun ruoka oli siitä otettu ja syöttää nämä heinät lehmille. Tämä kuulemma auttoi. Aunen sanottiin myös tietävän miten kaskitulen vahingoilta vältyttiin: tulen ympäri piti kiertää yhdeksästi, silloin tuli ei tehnyt vahinkojaan. Lisäksi Aunen sanottiin polttaneen jouluoljet oluenpanoammeessaan. Kun Aune selitti, että oli vain kuumentanut ammeen muuhun kelpaamattomilla oljilla, todettiin tämänkin olleen yleinen tapa.

Oikeus katsoi, että Aunen toimet kuuluivat normaaliin elämänmenoon, vaikkakin hän itse oli puhunut taikakeinoista, eikä Aunea näin ollen rangaistu mistään. Asiaa käsiteltiin kuitenkin seuraavana vuonna Turun HO.n määrättyä uuden käsittelyn. Tässä istunnossa Liisa kielsi edelleen sanoneensa, että hän olisi nähnyt Aunen lentäneen vasikalla, vaan oli niiden huohotuksesta saanut sellaisen ajatuksen, kuin joku olisi niillä ratsastanut. Tällöin lautamies Simo Birgerinpoika Vähä-Raumalta todisti, että Kyläsaaressa oli sammumatonta vihaa ja vihollisuutta kaikkien naapureiden välillä ja koska Aune ymmärtää taloudenhoitoaan jonkin verran paremmin kuin muut, tunnetaan häntä kohtaan sitä suurempaa pahansuopaisuutta, minkä myös muu lautakunta vahvisti todeksi. Oikeus pysyi edelleen vapauttavassa päätöksessään.

Tämä viimeinen oikeustapaus ja sen vapauttava päätös osoittaa, ettei noitiin ja noituuteen hevin enää uskottu 1600-luvun lopulla.

Ei ollut luultavasti o.s. Indrenius, sillä Indrenius oli puolison eli Matts Storfingerin vanhempien nimi.

http://www.juhasinivaara.fi/siniv/noita.htm

Kyläsaaren päänoita

Kirjoittanut Juha Sinivaara (julkaistu Lahden seudunsukututkijat ry:n jäsenlehdessä, Sukuset 1987:1) Tommilan talossa Kyläsaaren (Inderö) kylässä Porin maaseurakunnassa eli leskivaimo Aune Pietarintytär, jota syytettiin noituudesta useita kertoja 1600-luvun lopulla.

Vuonna 1675 haastoi arvostettu hengenmies, Porin kirkkoherra, Gabriel Arctopolitanus Aunen käräjille vastaamaan seuraavaan naapurin esittämään syytökseen: Aunelta oli varastettu silakkaa ja silliä, ja jotta varas tulisi sekopäiseksi, Aune oli vuollut kynnyksestä lastuja ja yrittänyt laittaa ne erään vainajan arkkuun, tässä kuitenkaan onnistumatta. Sen jälkeen Aune oli vienyt lastut kotiinsa ja porannut reiän kasvavaan puuhun. Tähän reikään hän laittoi jotain ja iski sen jälkeen siihen tapin. Aune myönsi näin tehneensä ja kertoi oppineensa taian jo lapsuudessaan Uudenkaupungin ihmisiltä. Näistä "taioista" langetettiin Aunelle rangaistuksena 40 hopeamarkan sakko.

Jo seuraavan vuoden syksyllä samainen kirkkoherra esitti tukun syytteitä Aunea vastaan. Syytteiden mukaan Aune osasi toimia niin, ettei neito tullut koskaan miehestä raskaaksi, eikä vaimoihminenkään saisi lapsia enempää, kuin haluaisi. Tämän taidon Aune sanoi oppineensa Huittisten rovastin rouvalta. Tätä kirkon kannalta pöyristyttävää väitettä piti Porin pormestari Gabriel Keckonius äitiinsä kohdistuneena loukkauksena. Lisäksi Aunea syytettiin siitä, että hän osasi parantaa turmeltuneen vierteen ja hankkia halutessaan joko sonni- tai lehmivasikoita. Ja jottei häneltä ehtyisi karjanrehu, Aune oli Mikonpäivän aamuna ottanut yhdeksästä kohtaa naapurien pelloilta karjanrehua ja syöttänyt ne lehmilleen. Aunen väitettiin tietävän myös miten kalat menisivät verkkoon: hän oli käskenut piikaansa ottamaan kolme silmukkaa jokaisen naapurin verkosta ja sitomaan ne omiinsa. Tätä piika ei kuitenkaan ollut tehnyt. Tämän saman keinon Aune oli neuvonut myös eräälle naapurin naiselle. Verkkoja laskiessaan Aune luki: ”Lohin Silmä, Sian (siian) Silmä, Kaikin Calan Silmät minun wirkoin Catzokan, Nimän Isen Pohjan etc.”. Aune kertoi näin jo ennen häntä luetun. Kaikesta tästä Aune sai taas 40 markkaa sakkoa.

Näitä edellä mainittuja syytteitä käsiteltiin ilmeisesti myös hovioikeudessa, koska Aune HO:n 1678 päätöksen mukaan sai vitsaa käräjäpaikalla saman vuoden syyskuussa. Tällöin Aunea käräjäpaikalle vietäessä oli hänen vävynsä Klemetti Jaakonpoika yrittänyt maantiellä väkivalloin vapauttaa Aunen kivalterin käsistä. Ilmeisesti samoista syytteitä myös tuomiokapituli oli määrännyt Aunen kärsittäväksi kirkkorangaistuksen. Tähän rangaistukseen, joka sisälsi ilmeisesti julkiripin tai julkisen anteeksipyynnön ja häpeärangaistuksen, Aune ei tahtonut alistua, vaan vastasi kirkkoherralle sopimattomasti ja sanoi, ettei hän kärsinyt sellaista rangaistusta, mutta kyllä maksaisi, vaikka menisi 400 taalaria.

Kymmenisen vuotta myöhemmin Aune oli taas käräjillä. 1687 pidetyssä oikeudenkäynnissä Tuomas Sigfridinpoika Ulvilasta syytti Aunea kunnianloukkauksesta: Aune oli väittänyt Tuomasta noidaksi ja varkaaksi. Tuomas teki samalla myös vastasyytöksen Aunea vastaan ja väitti tätä ennenkin rangaistun taikuudesta, ja että tämä harjoitti sitä vieläkin.

Asiassa kuultiin todistajana Kaisa Juhanintytärtä, jonka mukaan Aune oli antanut puhaltaa torveen vuoden 1685 pääsiäisaamuna. Edelleen Kaisa väitti Liisa Bengtintyttären kertoneen, että Aune oli lentänyt vasikallaan Blåkullaan (Kyöpelinvuorelle). Myös Liisa Bengtintytär esiintyi käräjillä todistajana. Liisa kertoi miten hän oli pääsiäisaamuna kuullut torven soittoa lähimmän naapurinsa suunnalta. Mennessään ulos katsomaan äänen aiheuttajaa hän oli nähnyt naapurinsa pihalla irti olevia sikoja ja lampaita. Lähemmäs mentyään Liisa oli huomannut navetan oven olevan auki ja kurkistettuaan sisään hän oli nähnyt, kuinka kaksi vasikkaa oli maannut lattialla ja läähättänyt. Tästä näkemästään hän oli tehnyt sellaisen päätelmän, että siat olivat ne siihen saattaneet, kuinkas muutenkaan ne olisivat omilta sijoiltaan siihen joutuneet. Näistä "taioista" ei tainnut olla paljoakaan apua, sillä keväällä vasikoiden päästyä laitumelle ne olivat kuolleet, ja 14 pääsiäisenä ulospäästetyistä lampaista oli kesällä joutunut susien ruoaksi.

Liisa kielsi kertoneensa Kaisalle, että olisi nähnyt Aunen ratsastavan vasikalla, hän oli vain kertonut päätelleensä edellä mainituista seikoista näin tapahtuneen.

Torven soittamisesta lampaille Aunea ei rangaistu, sillä paikkakunnalla oli tapana ajaa pukit ja vuohet hankikanteella metsään ja soittaa torvia. Aunen väitettiin myös saavan aikaan vasikkaonnen: ruokapata piti pyyhkiä heinillä sen jälkeen kun ruoka oli siitä otettu ja syöttää nämä heinät lehmille. Tämä kuulemma auttoi. Aunen sanottiin myös tietävän miten kaskitulen vahingoilta vältyttiin: tulen ympäri piti kiertää yhdeksästi, silloin tuli ei tehnyt vahinkojaan. Lisäksi Aunen sanottiin polttaneen jouluoljet oluenpanoammeessaan. Kun Aune selitti, että oli vain kuumentanut ammeen muuhun kelpaamattomilla oljilla, todettiin tämänkin olleen yleinen tapa.

Oikeus katsoi, että Aunen toimet kuuluivat normaaliin elämänmenoon, vaikkakin hän itse oli puhunut taikakeinoista, eikä Aunea näin ollen rangaistu mistään. Asiaa käsiteltiin kuitenkin seuraavana vuonna Turun HO.n määrättyä uuden käsittelyn. Tässä istunnossa Liisa kielsi edelleen sanoneensa, että hän olisi nähnyt Aunen lentäneen vasikalla, vaan oli niiden huohotuksesta saanut sellaisen ajatuksen, kuin joku olisi niillä ratsastanut. Tällöin lautamies Simo Birgerinpoika Vähä-Raumalta todisti, että Kyläsaaressa oli sammumatonta vihaa ja vihollisuutta kaikkien naapureiden välillä ja koska Aune ymmärtää taloudenhoitoaan jonkin verran paremmin kuin muut, tunnetaan häntä kohtaan sitä suurempaa pahansuopaisuutta, minkä myös muu lautakunta vahvisti todeksi. Oikeus pysyi edelleen vapauttavassa päätöksessään.

Tämä viimeinen oikeustapaus ja sen vapauttava päätös osoittaa, ettei noitiin ja noituuteen hevin enää uskottu 1600-luvun lopulla.