Aune Mirjam Lämsä

Kirjakauppias, toimitusjohtaja, kansakoulunopettaja. Helsinki. Aiemmin: Otanmäki, Vuolijoki.

Syntyisin: Salonkylä, Suojärvi.

Nimenmuutos 1945 Näivö > Kairulahti

Syntymä / Birth / Рождение:

Aune Mirjam Näivö syntyi Suojärven Salonkylässä 19.09.1926.

Avioliitto / Marriage / Брак:

Aune Kairulahti avioitui Lauri Lämsän kanssa Pielisjärvellä 17.06.1951.

Kuolema / Death / Смерт:

Aune Lämsä kuoli 19.10.2019 Helsingissä.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Aune Mirjam Näivö syntyi 1926 Suojärven Salonkylässä Mikko (Mihail) Jaakonpoika Näivön myöh. Kairulahden ja hänen Harlussa syntyneen vaimonsa Helmi o.s. Suutarisen perheeseen esikoisena. [1, 3, 2] Perheeseen syntyi yhteensä 10 lasta, joista kahdeksan eli aikuisikään asti. Näivö-suku oli asunut Salonkylässä jo 1820-luvulta lähtien. Aunen isoisän isoisä Ivan Jaakonpoika Näivö tuli Salonkylään vävyksi tuolloin. [1, 2] Perheellä oli kauppa ja maatila Salonkylässä ja vanhemmiltaan Aune oppi vastuunkannon jo nuorella iällä. Omatoimisuus ja omillaan toimeen tuleminen oli perheessä kunnia-asia. [3, 2]

Salonkylä kuului Suojärven vanhimpiin kyliin. Kylän varhaisempi asutus oli keskittynyt Salonsaareen. Myöhemmin asutus levisi Salonsalmeen ja Iivilään mantereen puolelle. Salonkylässä oli talvisotaan 1939 mennessä 503 asukkaan kylä. Salonkylän ensimmäinen tsasouna eli rakennettu kaiketi jo 1500-luvun lopulla. Se oli pyhitetty Miikkulalle eli Pyhälle Nikolaokselle. [4, 2] Salonjärvi oli erittäin kalaisa. Siitä johtuen pitäjällä annettiin kyläläisille köllinimi Salonkylän totkumahat. Vesilintujen valtaisat muuttoparvet levähtivät keväisin ja syksyisin Salonjärvellä. Nähtävyyksiä olivat saarella sijaitseva Oinasvaara, tsasounanmäki ja Siilanmäki, Salonsalmen rannan vanha kokonpolttopaikka, Hyypienvaara ja sen alapuolella oleva hiekkainen Ruotsinniemi, joka oli entisten sotien aikainen hautausmaa, sekä Salonkylän Kauriin maista lohkaistu Suojeluskunnan Leiriniemi Suojärven rannalla. [5, 2]

Aune muisteili rovasti Aleksanteri Kasangolle omistamassaan runossa Salonkylän entistä elämää [4, 2]:

Salonjärven randazien rahvas, papit da ťiekat
ylen oldih voikoit kalańiekat,
randasien rahvahan jyty i tabah
hyö mugai tartuttih ongivabah.
Da i puuttu heil ahvenda suurda koukkuh zokas,
ku hyö ongitettih Mussaslambises Salon juaman bokas.
konsa papil da ťiekal aigoa vai rođih
ei jeädy hyö joutenpäite primieťťimäh kođih,
terväzeh hyö Kuban randah jouvallettih
da ylen ravies Kiviärvenpohjah da metzoveh päi souvallettih.
Salonjärvi tzomani kuldana, hobiena hohti
heijän sit souvelles Hänihärvie kohti.
Hot minne silmä sid souvelles ugodi,
monda suarda, ńiendä da lahtista katzelles togadi,
nägyi Hyypienvuaroa, Oinasvuaroa, Taivalvuaroa,
monda Salonsuaren da Salonjärven zoaroa.
Tämä kai nähtyni sai heijät virkkamah:
Täh rahvas taloid da peltozet on ruattu
mih tuatoin tuatoit ennenvanhazeh on kaskie kuattu,
hyö täs vai lahtisis verkkosie laskietah
da sellemmäl reäpöitä nuottasel väelläh.
Ylen tzoma da kalani on stotkumahoin Salonjärvi,
teräväh nouzoh ildazeks padazeh särvin,
a leibäzen peldozes anadah taivahan Tuatto.
Vet pädöh rahvahan täs olla ja eleä.
Muututtih aijjat - muutettih eläjät,
pois loidoksi sodoa pagoh lähdeh päi matkattih
Salonjärven randazien rahvas, papit da ťiekat,
jätettih omat kođiset, peldozet, randazien kivyöt da hiekat.
Nygöi yksi randasel - toine toisel ollah,
abevunuol mielel mussellah
Pyhän Miikkulan kylän tsasounaista,
mih jeäksiydyjärahvas kai loitol sai
bokkie, villua da voida kando,
muissellah tuatoin tuattoloin kalmoikuusta
min tyveh tuonilmani heil igiunon ando.
Matkazie muissellah muinazie Karatsalmen kirikkömägeh,
Pyhän Miikkulan pruazniekkoa, omua heimovehta,
eloissusta da eländeä endistä Salonjärven armahil randazil.
Ken kus olletta - eläkkeä kai Jumalan ker.

Aune oli lapsesta asti etevä ja eteenpäin pyrkivä. Jo hyvin nuorella iällä hän toimi kansakoulunopettajana. Hän toimi kansakoulunopettajan virassa 7 vuoden ajan [3, 6, 2]

Sodassa rakas koti jäi Karjalaan, ja sydänkin. [3, 2] Aunen äiti Helmi muisteli talvisodan alkua [4, 2]:

Perjantaina 30.11. kuulunut varhaisesta aamusta alkaen pauketta ja jatkuvaa ammuntaa itäiseltä suunnalta. Viimein radion avattuamme kuulimme uutisia; Venäjä oli hyökännyt Suomeen, oli sota. Sitä se pauke ja ammunta tarkoitti, mitä nyt pitäisi tehdä ja toimia. Radio kertoi venäläisten vallanneen jo rajan kyliä, ihmisiä oli jäänyt sinne sodan jalkoihin. Emme oikein tienneet mitä pitäisi tehdä. Oli lähdettävä pakoon, jätettävä koti tavaroineen, karjoineen tänne. Mihin se salonkyläläiset voisimme paeta? Ammunnan äänet lähenivät, niitä kuului sekä idästä että osin pohjoisen puoleltakin. Suvilahteen ei enää uskaltanut lähteä, Jerosien suunnan maantiekin oli nyt vaarallinen. Tulenloimuja näkyi Varpakylän, Leppäniemen ja Kaipaan suunnalta, siellä paloi. Yritin lähtöä varten keräillä tärkeimpiä tarvittavia vaatteita kokoon. Ainoa mahdollisuutemme oli yrittää paeta länteen, ajattelimme lähteä ensin järven yli Iivilän Särkkälahteen Peiposen sedän luo ja sieltä edelleen tarpeen vaatiessa. Meillä oli hevonen mutta osa kylän hevosista oli otettu armeijan käyttöön. Niin sitten lähdimme kohti Iivilää. Reessä oli meitä kahdeksan henkeä ja perässä toinen reki, jossa kiireellä kerättyä tavaraa. Mikko oli hevosmiehenä. [4, 2]
Illalla leviteltiin Peiposen Vasilin ja Akuliinan lattialle vähäisiä makuuvaatteita, lapset nukahtivat pian mutta aikuiset valvoivat myöhään yöhön. Meitä oli täällä nyt 15 henkeä. Aamulla, melkein heti ylösnousun jälkeen tuli kova pamaus. Varmasti Annantehtaan silta räjäytettiin. Tulipalot riehuivat monessa paikassa ja taivaanranta hehkui tulipalojen loimootuksista. Nyt oli kiireellä lähdettävä jatkamaan matkaa edelleen. Meitä oli kaksi rekeä peräkkäin. Näin saavuimme Hätälammille. Siellä sotapoliisit olivat ohjailemassa pakoon kulkevien menoa. Mekin pysähdyimme ja menimme Tsiikkosen taloon, siellä keitettiin kahvit ja syötiin eväitä ja äidit ehtivät vaihtaa vauvoilleen kuivat rievut. Sitten matkaa oli jatkettava. Nyt sotapoliisit määräsivätkin, perärekeen oli otettava kyytiin lisää ihmisä. Eräässä mäessä hevosemme Veikko väsyi, päivän kuora oli liian raskas eikä hevosemme ollut koko päivänä ehtinyt syödä eikä kunnolla juoda. Onneksi löysimme vettä ja hevonen sai syödä suurimpaan nälkäänsä. [4, 2]
Yhtäkkiä huomasimme metsässä vilkkuvia valoja. Ehdimme jo pelästyä josko vaikka ovat venäläisiä mutta iloksemme totesimme heidä omiksi sotapojiksemme. He auttoivat kuormaa työntäen mäen päälle meitä ja kertoivat Piitsjoelle menevän tien olevan vielä vapaa ja sieltä oli mahdollisuus päästä junaan. Yksi tavaravaunuja kuljettava juna lähtee vielä Suojärven asemalta, näin he arvelivat. Sotilaat kertoivat olevansa Kaavin pitäjän poikia ja sanoivat: Menkää Kaaville, kyllä teidät siellä vastaanotetaan. Saavuimme illalla kello 7 Piitsjoen pysäkille. Siellä meitä salonkyläläisiä oli paljon, ilta oli pimeä, kuului ammuntaa ja sodan ääniä. Hevosemme Veikko otettiin armeijan käyttöön. Viimein puolenyön aikaan juna saapui Suojärven suunasta, veturin perässä oli tavaravaunuja pitkä rivi. Näin meidät sijoitettiin tavaravaunuihin yön pimeydessä. Vaunuun mahtui noin kaksikymmentä henkeä ja vaunun keskellä oli kamina antaen matkustajille vähän lämpöä. [4, 2]

Karjalan aikojen muistoksi Mikon perhe vaihtoi vuonna 1945 sukunimensä Kairulahdeksi, Mikon veljen Feodorin tilan nimen mukaan. [3, 2]

Aune avioitui Lauri Lämsän kanssa Pielisjärven Mätäsvaarassa kesällä 1951, mutta jäi leskeksi vain kaksi vuotta myöhemmin. [3, 2] Lauri kuoli tapaturmaisesti Otanmäen kaivoksessa. [7, 2] Suru oli valtaisa, mutta Aunen tyyliin hän ei tehnyt siitä numeroa. Jatkoi vain eteenpäin. [3, 2] Aune asui sen jälkeen jonkun aikaa Otanmäessä ja myöhemin hän muutti Helsinkiin ja opiskeli kirjakauppa-alaa, ja piti vuosien ajan omaa kirjakauppaa Kalliossa. [7, 3, 2] Aune Lämsä kuului myös Kirjakauppiasliittoon ja Kirja-kiltaan. [6, 2]

Aune oli itsekin varsin taitava kirjoittamaan. Hän tallensi paljon ajankuvaa ja tietoutta sekä muistoja Suojärven historiasta moniin kirjoihin jälkipolvien luettaviksi. Sukututkimusta hän harrasti jo kauan ennen kuin siitä tuli trendikästä, ja jatkoi sitä aina terveiden vuosiensa loppuun asti. [3, 2] Hän eli sukututkimuksesta. Hän hengitti sitä. Paitsi Karjalan sukuja, hän tutki viimeisen parin vuosikymmenen aikana myös paljon äitinsä Helmi Suutarisen sukua ja siitäkin löytyi paljon tutkimusaineistoa. Tutkimusmateriaalit ja Aunen valtava Karjala-aiheinen kirjakokoelma on lahjoitettu Suojärven pitäjänseuralle ja Karjalan Liitolle. [8]

Aune Lämsä kirjoitti Suojärven kotikylästään Salonjärvestä kertovan kirjan Pyhän Miikkulan Salonkylä [4] Kirjassa hän kertoo kylän historiasta, asutuksesta ja elämästä 1500-luvun loppupuolelta aina vuoteen 1939. Kirjassa on paljon kuvia ja piirroksia salonkyläläisistä rakennuksista, esittelyjä kylän luottamusmiehistä, ammattilaisista, järjestötoiminnasta, koulusta, terveydenhoidosta, pruazniekoista ja arjesta. [2] Hän oli myös Oma Suojärvi kuvina [5] -teoksen toimituskunnassa. Hän laati teokseen asukasluetteloita. [2]

Riina Gröning o.s. Kairulahti muistelee tätiään Aune Lämsää [8]:

Minulle Aune edustaa ennen kaikkea vahvaa naiskuvaa, tasa-arvoa. Hän kannusti aina opiskelemaan ja lukemaan. Lapsuudessani hän oli jännittävä Helsingin täti, joka meille Mikkeliin kylään tultuaan ”möyri” päivät Maakunta-arkiston uumenissa tekemässä tutkimuksia ja iltaisin kertoi tarinoita Karjalan ajoilta, pagisi runoja karjalan kielellä tai opetti pienen tytön paistamaan sultsinoita. Muistutti aina, että jos jotain tehdään, niin tehdään se sitten kunnolla ja huolella, tai ei tehdä ollenkaan. [8]

Aunelle tyypillistä oli, että hän teki isoja, merkittäviäkin asioita, sen suurempaa ääntä itsestään pitämättä. Hän oli suorasanainen ja suoraselkäinen, mutta vaatimaton. Hän itse usein naureskeli, että ”Minä olen sisukas täti. Vaikka varsi on lyhyt, on se täyttä pippuria.”. Aunen tunteneet voinevat allekirjoittaa tämän. Sisua löytyi. Hän oli kova tekemään töitä ja odotti samaa muilta. Kaikkein tärkeintä elämässä Aunelle oli kuitenkin Karjala, Suojärvi ja sen kauniit rannat. [3, 2]

Viitteet:

• [1] Suojärven Annantehtaan ja Suojärven ortodoksisten seurakuntien kirkonarkistot.
• [2] Kooste Reijo Savola.
• [3] Riina Kairulahti: Ollos iäti muistettu - Aune Lämsä on poissa. Oma Suojärvi 4/2019, s. 47.
• [4] Aune Lämsä: Pyhän Miikkulan Salonkylä. Suojärven Pitäjäseura, 2000. 287 s.
• [5] Nestor Norppa, Aune Lämsä, Paavo Harakka, Aune Norppa, Terttu Ottavainen: Oma Suojärvi kuvina. Suojärven Pitäjäseura 1986. 304 s.
• [6] Siirtokarjalaisten tie II. Nyky-Karjala, Turku. 1970. s. 501.
• [7] Eija Hepo-oja.
• [8] Riina Gröning.

  ---

  
  

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Suojärven paikkakuntaprojekti
• Suojärven Salonkylän kyläprojekti

  ---

Tämä profiili oli Karjalan 285. viikkoprofiili (23.05.2021-29.05.2021).