Eero Aaronpoika Haapalainen

Kuopion tuomiokirkkosrk > syntyneet, 1880-1887 > 14:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1901...
Kuopion tuomiokirkkosrk > lastenkirja, 1869-1885 > 696: H
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2826...
Kuopion tuomiokirkkosrk - lastenkirja, 1893-1910 (MKO150-170) > 59: sivu ???: H; SSHY: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=280... / Viitattu 13.5.2020
Muutto Helsinkiin 1904
Kuopion tuomiokirkkosrk - rippikirja, 1893-1910 (MKO190-228) > 120: sivu ???: Haaman; SSHY: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=280... / Viitattu 13.5.2020

Eero Haapalainen (27. lokakuuta 1880 Kuopio – 27. marraskuuta 1937 Petroskoi) oli suomalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko, toimittaja, Suomen Ammattijärjestön puheenjohtaja ja Suomen työväen punaisen kaartin ylipäällikkö Suomen sisällissodan aikana.

Eero Haapalainen syntyi 1880 Kuopiossa työläisperheeseen. Hänen isänsä Aaro Fredrik Haapalainen oli kirvesmies ja Miina-äiti (Wilhelmiina) kutoi kotona kangasta Minna Canthin kangaskauppaan. Haapalainen kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion yhteiskoulusta 1901. Kouluvuosina hän ansaitsi rahaa rullatehtailija Saastamoisen vanhimman pojan yksityisopettajana historiassa ja matematiikassa. Vanhemmat toivoivat Haapalaisesta pappia, mutta jo hyvin nuorena hän liitti elämänsä työväenliikkeeseen. Hän luki lakitiedettä Helsingin yliopistossa 1901–1904, mutta varojen puutteessa loppututkinto jäi suorittamatta.

Haapalainen oli yksi niistä ikäpolvensa monista nuorista miehistä, joka uskoi sosialismin ihanteisiin niin paljon, että oli valmis puolustamaan niitä ase kädessä. Hänen radikalismilleen on useita selityksiä. Ensiksikin työväenliikkeessä toimivat akateemiset nuoret olivat radikaaleja. Toiseksi vaikutteita tuli idästä venäläisiltä sekä Ruotsista, sikäläisen sosiaalidemokraattisen nuorisoliikkeen parista. Kolmanneksi oma merkityksensä lienee ollut myös henkilökohtaisilla ominaisuuksilla.

1903–1906 Haapalainen oli Työmies-lehden toimittajana, Helsingin ammatillisen paikallisjärjestön sihteerinä 1906, ja viipurilaisen Työ-lehden päätoimittajana 1907.

Suurlakossa 1905 Haapalainen kohosi näkyvälle paikalle yhtenä Punakaartin järjestäjänä.

Vuonna 1906 Haapalainen oli Suomen sosialidemokraattisen puolueen edustajana Venäjän sosiaalidemokraattisen puolueen IV edustajakokouksessa Tukholmassa. Istunnossa esitettiin Haapalaisen laatima puheenvuoro Suomen sosialidemokraattisen työväenpuolueen näkökanta kysymyksessä valtion duumasta.

Samana vuonna Haapalainen osallistui Viaporin kapinaan toimien sosiaalidemokraattisen puolueen edustajana Viaporin kapinaa valmistavassa maanalaisessa komiteassa.

Huhtikuussa 1907 Haapalainen valittiin Suomen ammattiyhdistyksen perustavassa kokouksessa järjestön ensimmäiseksi puheenpohjaksi. Virka oli päätoiminen. Hänen valintansa osoittaa, että hänet tunnettiin ammattiyhdistysmiehenä. Seitsemästä ehdokkaasta (mm. Yrjö Sirola, Emil Hytönen, Matti Paasivuori) hän sai eniten ääniä eli 233 ääntä. Lähinnä äänimäärässä oli K. Wartiainen, 25 ääntä, ja Lehokas, 20 ääntä. Haapalaisen puheenjohtajakaudella Suomen Ammattijärjestö oli kehittynyt aktiiviseksi taistelevaksi järjestöksi. Haapalainen toimi Suomen Ammattijärjestö -lehden päätoimittajana 1908–1918. Keväällä 1911 Haapalainen erosi Ammattijärjestön puheenjohtajan tehtävistä, mutta hän jatkoi ammattiyhdistystoimintaa Sahateollisuuden Liiton asiamiehenä ja harjoitti laajaa ammattiyhdistysliikettä koskevaa julkaisutoimintaa. 1911 ilmestyi kirja Osuustoiminta ja ammattiyhdistysliike, 1913 Työväenjärjestöt ja työantajaliitot, 1917 Työehtosopimuksesta ja teollisuuslaillisuudesta. Hänen kirjojaan pidettiin ajankohtaisina. Haapalainen tavoitteli käytäntöä, jonka mukaan ammattiyhdistysliikkeen ensisijaisena tavoitteena tuli olla kollektiivisten työsopimusten aikaansaaminen yksilöllisten sijaan. Haapalainen keksi sanan "työehtosopimus", joka on nyt laajassa käytössä.

Haapalainen kuului jo vallankumouksen veteraaneihin, kun Suomi ajautui sisällissotaan 28. tammikuuta 1918.

Vuonna 1918 Haapalainen oli Suomen työväen toimeenpanevan keskuskomitean puheenjohtaja ja Suomen kansanvaltuuskunnan jäsen sisä- ja sota-asioiden valtuutettuna.

Haapalainen määrättiin Suomen työväen punaisen kaartin ylipäälliköksi heti taistelujen alkaessa. Tässä tehtävässä hän oli 30. tammikuuta − 20. maaliskuuta 1918. Vaikka hänellä ei ollut sotilaskoulutusta, hän halusi johtaa tapahtumia itse ohi esikuntien.

Kun punaisten voitot muuttuivat jatkuviksi tappioiksi, tilanne koettiin pelastaa järjestämällä punakaartin ylipäällikkyys uudelleen. Haapalainen teki tutustumismatkan Tampereelle, jossa sortui juopottelemaan ja riitautui Vilppulan rintaman ylipäällikön Erkki Karjalaisen kanssa. Hugo Salmela sai tarpeekseen juoppolalliksi ruvenneesta Haapalaisesta ja passitti tämän Helsinkiin.

»Tulooko Haapalainen tänne? Vaikka mitäs apua hänestä olisi, eihän se mies osaa muuta kuin haukkua.»
(Pohjoisen rintaman päällikkö Hugo Salmela Haapalaisesta Tampereella 11. maaliskuuta 1918.

Haapalainen erotettiin punakaartin ylipäällikkyydestä, mutta hän jatkoi vielä kansanvaltuutettuna, kunnes huhtikuussa Kansanvaltuuskunnan siirryttyä Viipuriin hänet jouduttiin erottamaan siitäkin toimesta. Juopumuksen, sopimattoman käytöksen ja aseen varomattoman käsittelyn vuoksi hänet lopulta pidätettiin ja 23. huhtikuuta Viipurin punainen sotaoikeus tuomitsi hänet menettämään palkkansa 25 päivältä ja lähetettäväksi rivisotilaana rintamalle. Päätös aiottiin julkaista punakaartin päiväkäskyssä, mitä ei kuitenkaan ehditty toteuttaa.

Huhtikuun 25. päivänä 1918 useimmat kansanvaltuutetut sekä muut ylimmät päälliköt pakenivat Viipurista laivalla Pietariin. Haapalainen kieltäytyi Edvard Gyllingin tavoin lähtemästä ja jäi Viipuriin. Hän onnistui pakenemaan Pietariin moottoriveneellä toukokuussa 1918.

Neuvosto-Venäjällä Haapalainen toimi monissa luottamustehtävissä, muun muassa vuonna 1918 Suomalaisen rykmentin sotilaskomissaarina, 1919–1920 punaupseerikoulun opettajana, 1920–1921 Karjalan Työkansan Kommuunin Vallankumousneuvoston teollisuusosaston metsätyösektorin johtajana, 1921–1924 Petroskoin opettajaseminaarin lehtorina, 1924–1929 Karellesin (sahateollisuus) palveluksessa. Päätyönsä ohella hän kirjoitti sanomalehtiin ja suomensi poliittista kirjallisuutta. Vuonna 1930 Haapalainen määrättiin Karjalan ASNT:n tieteellisen tutkimusinstituutin historian osaston johtajaksi. Haapalainen harjoitti laajaa julkaisutoimintaa: Suomen työväen ensimäinen nousu (1931)[, Kansalaissota Karjalassa (1932), Viaporin kapina 1906 (1935), Kommuuni Kylväjä (1935). Hän laati aapisen suomen kielellä, lukukirjan lapsille, lukuopin ynnä muuta. Haapalaisen johdolla historian osaston tutkijat keräsivät aineistoa laajaa teosta, Karjalan historiaa, varten.

Haapalainen kuoli Stalinin vainoissa. Hänet vangittiin 27. lokakuuta 1937 Petroskoissa syytettynä vastavallankumouksellisesta nationalistisesta toiminnasta. Haapalainen ei murtunut NKVD:n kuulusteluissa. Hän ei tunnustanut syytöstä oikeaksi ja Karjalan ASNT:n NKVD:n troikka tuomitsi hänet teloitettavaksi. Haapalainen ammuttiin 27. marraskuuta 1937 Petroskoissa. Hänet rehabilitoitiin täydellisesti syyttömänä 7. toukokuuta 1956.

Poliittisten vainojen uhrien muistopäivänä 30. lokakuuta 1994 Petroskoin Zarekan hautausmaalle siirrettiin Suolusmäen joukkoteloituspaikalta sorakuopasta löydetyt 38:n 27. marraskuuta 1937 teloitetun jäännökset. Yksi ammutuista oli Eero Haapalainen. Hänen jäännöksensä ovat poliittisten vainojen uhrien veljeshaudassa Zarekan hautausmaalla Petroskoissa.

Myös Eero Haapalaisen vanhin poika Toivo Haapalainen, Petroskoin suksitehtaan yli-insinööri, menetti henkensä Stalinin vainoissa. Hänet vangittiin 29. kesäkuuta 1938 ja ammuttiin 21. syyskuuta 1938 Petroskoissa. Toivo Haapalainen rehabilitoitiin 1956 täydellisesti syyttömänä. Hänen haudastaan ei ole tietoa.

Eero Haapalaisen syntymäkaupungissa Kuopiossa kiinnitettiin 14. syyskuuta 1989 Minna Canthin katu 49:n seinään muistolaatta: ”Tässä korttelissa sijaitsi Punakaartin ylipäällikön Eero Haapalaisen 1880–1938 syntymäkoti”

Uuden ajan kynnyksellä : Suomen työväen alpumi, 01.01.1912, nro 1, s. 35
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/925597?page=35
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Эро Арович Хаапалайнен Родился в 1888 г., Финляндия, г. Гельсингфорс; финн; б/п; пенсионер. Проживал: Карельская АССР, Петрозаводск, Пенсионеры.

Арестован 27 октября 1937 г.

Приговорен: тройка при НКВД КАССР 20 ноября 1937 г., обв.: по ст. 58-10-11.

Приговор: расстрелян Расстрелян 27 ноября 1937 г. Место захоронения - окрестности г. Петрозаводск. Реабилитирован 7 мая 1956 г. ВТ Северного в/о

~ Источник: Книга памяти Республики Карелия

~ Жертвы политического террора в СССР, 4-ое издание

Kuopion tuomiokirkkosrk > syntyneet, 1880-1887 > 14:
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=1901...
Kuopion tuomiokirkkosrk > lastenkirja, 1869-1885 > 696: H
http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2826...
Kuopion tuomiokirkkosrk - lastenkirja, 1893-1910 (MKO150-170) > 59: sivu ???: H; SSHY: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=280... / Viitattu 13.5.2020
Muutto Helsinkiin 1904
Kuopion tuomiokirkkosrk - rippikirja, 1893-1910 (MKO190-228) > 120: sivu ???: Haaman; SSHY: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=280... / Viitattu 13.5.2020

Eero Haapalainen (27. lokakuuta 1880 Kuopio – 27. marraskuuta 1937 Petroskoi) oli suomalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko, toimittaja, Suomen Ammattijärjestön puheenjohtaja ja Suomen työväen punaisen kaartin ylipäällikkö Suomen sisällissodan aikana.

Eero Haapalainen syntyi 1880 Kuopiossa työläisperheeseen. Hänen isänsä Aaro Fredrik Haapalainen oli kirvesmies ja Miina-äiti (Wilhelmiina) kutoi kotona kangasta Minna Canthin kangaskauppaan. Haapalainen kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion yhteiskoulusta 1901. Kouluvuosina hän ansaitsi rahaa rullatehtailija Saastamoisen vanhimman pojan yksityisopettajana historiassa ja matematiikassa. Vanhemmat toivoivat Haapalaisesta pappia, mutta jo hyvin nuorena hän liitti elämänsä työväenliikkeeseen. Hän luki lakitiedettä Helsingin yliopistossa 1901–1904, mutta varojen puutteessa loppututkinto jäi suorittamatta.

Haapalainen oli yksi niistä ikäpolvensa monista nuorista miehistä, joka uskoi sosialismin ihanteisiin niin paljon, että oli valmis puolustamaan niitä ase kädessä. Hänen radikalismilleen on useita selityksiä. Ensiksikin työväenliikkeessä toimivat akateemiset nuoret olivat radikaaleja. Toiseksi vaikutteita tuli idästä venäläisiltä sekä Ruotsista, sikäläisen sosiaalidemokraattisen nuorisoliikkeen parista. Kolmanneksi oma merkityksensä lienee ollut myös henkilökohtaisilla ominaisuuksilla.

1903–1906 Haapalainen oli Työmies-lehden toimittajana, Helsingin ammatillisen paikallisjärjestön sihteerinä 1906, ja viipurilaisen Työ-lehden päätoimittajana 1907.

Suurlakossa 1905 Haapalainen kohosi näkyvälle paikalle yhtenä Punakaartin järjestäjänä.

Vuonna 1906 Haapalainen oli Suomen sosialidemokraattisen puolueen edustajana Venäjän sosiaalidemokraattisen puolueen IV edustajakokouksessa Tukholmassa. Istunnossa esitettiin Haapalaisen laatima puheenvuoro Suomen sosialidemokraattisen työväenpuolueen näkökanta kysymyksessä valtion duumasta.

Samana vuonna Haapalainen osallistui Viaporin kapinaan toimien sosiaalidemokraattisen puolueen edustajana Viaporin kapinaa valmistavassa maanalaisessa komiteassa.

Huhtikuussa 1907 Haapalainen valittiin Suomen ammattiyhdistyksen perustavassa kokouksessa järjestön ensimmäiseksi puheenpohjaksi. Virka oli päätoiminen. Hänen valintansa osoittaa, että hänet tunnettiin ammattiyhdistysmiehenä. Seitsemästä ehdokkaasta (mm. Yrjö Sirola, Emil Hytönen, Matti Paasivuori) hän sai eniten ääniä eli 233 ääntä. Lähinnä äänimäärässä oli K. Wartiainen, 25 ääntä, ja Lehokas, 20 ääntä. Haapalaisen puheenjohtajakaudella Suomen Ammattijärjestö oli kehittynyt aktiiviseksi taistelevaksi järjestöksi. Haapalainen toimi Suomen Ammattijärjestö -lehden päätoimittajana 1908–1918. Keväällä 1911 Haapalainen erosi Ammattijärjestön puheenjohtajan tehtävistä, mutta hän jatkoi ammattiyhdistystoimintaa Sahateollisuuden Liiton asiamiehenä ja harjoitti laajaa ammattiyhdistysliikettä koskevaa julkaisutoimintaa. 1911 ilmestyi kirja Osuustoiminta ja ammattiyhdistysliike, 1913 Työväenjärjestöt ja työantajaliitot, 1917 Työehtosopimuksesta ja teollisuuslaillisuudesta. Hänen kirjojaan pidettiin ajankohtaisina. Haapalainen tavoitteli käytäntöä, jonka mukaan ammattiyhdistysliikkeen ensisijaisena tavoitteena tuli olla kollektiivisten työsopimusten aikaansaaminen yksilöllisten sijaan. Haapalainen keksi sanan "työehtosopimus", joka on nyt laajassa käytössä.

Haapalainen kuului jo vallankumouksen veteraaneihin, kun Suomi ajautui sisällissotaan 28. tammikuuta 1918.

Vuonna 1918 Haapalainen oli Suomen työväen toimeenpanevan keskuskomitean puheenjohtaja ja Suomen kansanvaltuuskunnan jäsen sisä- ja sota-asioiden valtuutettuna.

Haapalainen määrättiin Suomen työväen punaisen kaartin ylipäälliköksi heti taistelujen alkaessa. Tässä tehtävässä hän oli 30. tammikuuta − 20. maaliskuuta 1918. Vaikka hänellä ei ollut sotilaskoulutusta, hän halusi johtaa tapahtumia itse ohi esikuntien.

Kun punaisten voitot muuttuivat jatkuviksi tappioiksi, tilanne koettiin pelastaa järjestämällä punakaartin ylipäällikkyys uudelleen. Haapalainen teki tutustumismatkan Tampereelle, jossa sortui juopottelemaan ja riitautui Vilppulan rintaman ylipäällikön Erkki Karjalaisen kanssa. Hugo Salmela sai tarpeekseen juoppolalliksi ruvenneesta Haapalaisesta ja passitti tämän Helsinkiin.

»Tulooko Haapalainen tänne? Vaikka mitäs apua hänestä olisi, eihän se mies osaa muuta kuin haukkua.»
(Pohjoisen rintaman päällikkö Hugo Salmela Haapalaisesta Tampereella 11. maaliskuuta 1918.

Haapalainen erotettiin punakaartin ylipäällikkyydestä, mutta hän jatkoi vielä kansanvaltuutettuna, kunnes huhtikuussa Kansanvaltuuskunnan siirryttyä Viipuriin hänet jouduttiin erottamaan siitäkin toimesta. Juopumuksen, sopimattoman käytöksen ja aseen varomattoman käsittelyn vuoksi hänet lopulta pidätettiin ja 23. huhtikuuta Viipurin punainen sotaoikeus tuomitsi hänet menettämään palkkansa 25 päivältä ja lähetettäväksi rivisotilaana rintamalle. Päätös aiottiin julkaista punakaartin päiväkäskyssä, mitä ei kuitenkaan ehditty toteuttaa.

Huhtikuun 25. päivänä 1918 useimmat kansanvaltuutetut sekä muut ylimmät päälliköt pakenivat Viipurista laivalla Pietariin. Haapalainen kieltäytyi Edvard Gyllingin tavoin lähtemästä ja jäi Viipuriin. Hän onnistui pakenemaan Pietariin moottoriveneellä toukokuussa 1918.

Neuvosto-Venäjällä Haapalainen toimi monissa luottamustehtävissä, muun muassa vuonna 1918 Suomalaisen rykmentin sotilaskomissaarina, 1919–1920 punaupseerikoulun opettajana, 1920–1921 Karjalan Työkansan Kommuunin Vallankumousneuvoston teollisuusosaston metsätyösektorin johtajana, 1921–1924 Petroskoin opettajaseminaarin lehtorina, 1924–1929 Karellesin (sahateollisuus) palveluksessa. Päätyönsä ohella hän kirjoitti sanomalehtiin ja suomensi poliittista kirjallisuutta. Vuonna 1930 Haapalainen määrättiin Karjalan ASNT:n tieteellisen tutkimusinstituutin historian osaston johtajaksi. Haapalainen harjoitti laajaa julkaisutoimintaa: Suomen työväen ensimäinen nousu (1931)[, Kansalaissota Karjalassa (1932), Viaporin kapina 1906 (1935), Kommuuni Kylväjä (1935). Hän laati aapisen suomen kielellä, lukukirjan lapsille, lukuopin ynnä muuta. Haapalaisen johdolla historian osaston tutkijat keräsivät aineistoa laajaa teosta, Karjalan historiaa, varten.

Haapalainen kuoli Stalinin vainoissa. Hänet vangittiin 27. lokakuuta 1937 Petroskoissa syytettynä vastavallankumouksellisesta nationalistisesta toiminnasta. Haapalainen ei murtunut NKVD:n kuulusteluissa. Hän ei tunnustanut syytöstä oikeaksi ja Karjalan ASNT:n NKVD:n troikka tuomitsi hänet teloitettavaksi. Haapalainen ammuttiin 27. marraskuuta 1937 Petroskoissa. Hänet rehabilitoitiin täydellisesti syyttömänä 7. toukokuuta 1956.

Poliittisten vainojen uhrien muistopäivänä 30. lokakuuta 1994 Petroskoin Zarekan hautausmaalle siirrettiin Suolusmäen joukkoteloituspaikalta sorakuopasta löydetyt 38:n 27. marraskuuta 1937 teloitetun jäännökset. Yksi ammutuista oli Eero Haapalainen. Hänen jäännöksensä ovat poliittisten vainojen uhrien veljeshaudassa Zarekan hautausmaalla Petroskoissa.

Myös Eero Haapalaisen vanhin poika Toivo Haapalainen, Petroskoin suksitehtaan yli-insinööri, menetti henkensä Stalinin vainoissa. Hänet vangittiin 29. kesäkuuta 1938 ja ammuttiin 21. syyskuuta 1938 Petroskoissa. Toivo Haapalainen rehabilitoitiin 1956 täydellisesti syyttömänä. Hänen haudastaan ei ole tietoa.

Eero Haapalaisen syntymäkaupungissa Kuopiossa kiinnitettiin 14. syyskuuta 1989 Minna Canthin katu 49:n seinään muistolaatta: ”Tässä korttelissa sijaitsi Punakaartin ylipäällikön Eero Haapalaisen 1880–1938 syntymäkoti”

Uuden ajan kynnyksellä : Suomen työväen alpumi, 01.01.1912, nro 1, s. 35
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/925597?page=35
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Эро Арович Хаапалайнен Родился в 1888 г., Финляндия, г. Гельсингфорс; финн; б/п; пенсионер. Проживал: Карельская АССР, Петрозаводск, Пенсионеры.

Арестован 27 октября 1937 г.

Приговорен: тройка при НКВД КАССР 20 ноября 1937 г., обв.: по ст. 58-10-11.

Приговор: расстрелян Расстрелян 27 ноября 1937 г. Место захоронения - окрестности г. Петрозаводск. Реабилитирован 7 мая 1956 г. ВТ Северного в/о

~ Источник: Книга памяти Республики Карелия

~ Жертвы политического террора в СССР, 4-ое издание