Kullervo Manner

Kullervo Manner was one of the most prominent politicians of the Social Democratic Party in the turmoil of 1917-1918. After the Russian Revolution of March, Manner was elected Speaker of Parliament. He immediately took a defiant stance against the Russian provisional government. Manner refused to accept the parliamentary dissolution manifesto issued by the Provisional Government at the end of the summer of 1917, and the Mannerist Assembly still met in the fall.

In the October parliamentary elections, Manner, who was re-elected MP, stubbornly insisted that the new parliament was illegal. He moved to foreign parliamentary activity and in January 1918 became Prime Minister of the Revolutionary Government, the People's Delegation. At the end of the Civil War, Manner fled to Soviet Russia, where he became chairman of the Communist Party of Finland.'

Kullervo Manner oli sosialidemokraattisen puolueen näkyvimpiä poliitikkoja vuosien 1917–1918 kuohunnassa. Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen Manner valittiin eduskunnan puhemieheksi. Hän omaksui heti uhmakkaan asenteen Venäjän väliaikaista hallitusta kohtaan. Manner kieltäytyi hyväksymästä väliaikaisen hallituksen kesän 1917 lopussa antamaa eduskunnan hajotusmanifestia ja Mannerin eduskunta kokoontui vajaalukuisena vielä syksyllä.

Lokakuun eduskuntavaaleissa kansanedustajaksi uudelleen valittu Manner piti itsepintaisesti kiinni kannastaan, jonka mukaan uusi eduskunta oli laiton. Hän siirtyi ulkoparlamentaarisen toiminnan kannalle ja nousi tammikuussa 1918 vallankumoushallituksen eli kansanvaltuuskunnan pääministeriksi. Sisällissodan loppuvaiheissa Manner pakeni Neuvosto-Venäjälle, missä hänestä tuli Suomen Kommunistisen Puolueen puheenjohtaja.

Kullervo Manner syntyi Kokemäellä 1880, jossa hänen isänsä, myöhemmin Vampulan kirkkoherra ja rovastin arvon saanut Gustaf Manner oli tuolloin kappalainen. Äiti oli Kivijärven kirkkoherran Johannes Verner Limónin tytär Alma Irene Limón. Maaherra Arvo Manner oli Kullervo Mannerin veli. Toinen veli, Lahja Johannes (Junno) Manner, opiskeli oikeustiedettä ja oli vallankumoustuomioistuimen jäsen. Valkoiset teloittivat hänet sisällissodan jälkeen toukokuussa 1918 Huittisissa. Toinen veli, Eino T. Manner, oli Vampulan Tokara talon isäntä ja valkoinen, hän koitti pelastaa veljensä Junnon mutta ei onnistunut. Veljistä Veikko Manner työskenteli Kansanvaltuuskunnan palveluksessa ja joutui Suomenlinnan vankileirille, mutta säilytti henkensä.

Kullervo Manner oli kansanedustaja, toimittaja, työväenliikkeen keskeinen hahmo ja vuonna 1918 punaisen puolen tärkeimpiä johtajia.

Valmistuttuaan ylioppilaaksi 1900, Manner opiskeli Helsingin yliopistossa kreikkalais-roomalaista filologiaa. Hän työskenteli toimittajana porvoolaisessa porvarillisessa Uusimaa-lehdessä 1900–1905 ja toimitussihteerinä 1905–1906, mutta liittyi suurlakon 1905 jälkeen sosialidemokraatteihin ja sai elokuussa 1906 potkut lehdestä. Hän perusti 1906 Porvooseen Työläinen-nimisen lehden, jonka päätoimittajana hän toimi vuoteen 1909. Vuonna 1909 lehdessä ilmestynyt kirjoitus toi hänelle seuraavana vuonna, jo kansanedustajana, kuuden kuukauden vankeustuomion majesteettirikoksesta. Hän oli SDP:n puoluetoimikunnan jäsen vuosina 1911-13 ja puheenjohtaja vuosina 1917-18.

Manner valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1910. Eduskunnassa hän muun muassa puhui venäläistä sortovaltaa ja "sapelisenaattia" vastaan, mutta toisaalta hän oli myös sen suunnan johtajia, joka pyrki kärjistämään työläisten asenteita porvaristoon. Keväällä 1917 Manner toimi sosialistienemmistöisen eduskunnan puhemiehenä. Kevään mittaan Manner oli omaksunut itsenäisyyttä ajavan linjan ja korostanut eduskunnan asemaa, ja valtiopäivien avajaisissa hän esitti eduskunnan nimissä puheenvuoron, jossa ei enää tunnustettu Venäjän väliaikaista hallitusta korkeimman vallan haltijaksi Suomessa.

Kun väliaikainen hallitus oli valtalain hyväksymisen seurauksena hajottanut eduskunnan ja määrännyt uudet vaalit heinä-elokuun vaihteessa 1917. Manner yritti hajottamisesta piittaamatta kutsua vanhan eduskunnan koolle, mikä ei kuitenkaan onnistunut. Uuden eduskunnan aloitettua hänen kantansa radikalisoituivat ja hän alkoi yllyttää puoluettaan kapinaan. Marraskuun 9:nä perustettiin Työväen vallankumouksellinen keskusneuvosto, johon Manner valittiin puheenjohtajaksi.

Kapinan alettua 28.1.1918 Mannerista tuli kansanvaltuuskunnan puheenjohtaja ja 10.4. sotilasdiktaattori ja punakaartin ylipäällikkö. Sodan loppuvaiheessa hän pakeni Venäjälle, jossa hän sittemmin vaikutti ollen mukana muun muassa SKP:n ja Kominternin toiminnassa.

Manner oli mukana Suomen Kommunistisen Puolueen perustamiskokouksessa Moskovassa elokuussa 1918, ja hänestä tuli puolueen toinen puheenjohtaja Yrjö Sirolan jälkeen vuonna 1920 ja Kominternin toimeenpanevan komitean jäsen. Hän oli 1920-luvulla useaan otteeseen puoluetehtävissä Ruotsissa. Manner eli Neuvostoliitossa muun kommunistieliitin tavoin etuoikeutettua elämää, johon kuului Lackmanin mukaan "sopiva etäisyys rahvaaseen". Manner hankki pukunsa Ruotsista, jopa salakuljettamalla, hänellä oli kaksi lompakkoa, "hienompi ja huonompi", ja asiapaperi joka oikeutti ostoksiin sisäpiirille tarkoitetussa kirjakaupassa. Hänen ensimmäinen vaimonsa Olga Arjanne syytti suomalaisia kommunisteja pikkuporvarillisuudesta.

Manneriin henkilöityivät SKP:n puoluejohdon tiukan puhdasoppiset linjaukset ja määräykset, joita Suomessa toimivat kommunistit pitivät usein mahdottomina ja epäkäytännöllisinä. Manner kävi vuosien ajan erityisesti Kuusisen kanssa taistelua SKP:n johtopaikasta ja linjasta. Mutta Mannerin alamäki alkoi varsinaisesti sen jälkeen kun Ruotsin poliisi löysi syyskuussa 1929 hänen arkaluontoista aineistoa sisältävän matkalaukun. Papereista löytyi peitenimiä, jotka osattiin yhdistää suomalaisiin kommunisteihin. Kopiot papereista päätyivät Etsivän keskuspoliisin arkistoon nimellä Mannerin arkisto. Tapauksen SKP:n sisäisessä selvityksessä pariskunta joutui tunnustamaan vastuunsa huolimattomuudesta, ja he saivat vakavan muistutuksen. Mannerin terveyskin horjui, mikä ilmeni uupumuksena.

Manner syrjäytettiin tärkeimmistä tehtävistään toukokuussa 1934. Hän toimi vielä Kominternin Latinalaisen Amerikan asioiden esittelijänä, kunnes hänet erotettiin puolueesta ja pidätettiin heinäkuussa 1935 Stalinin vainoissa, ja hänet tuomittiin kymmeneksi vuodeksi pakkotyöhön. Näytösoikeudenkäynnissä hänen väitettiin olleen salaliitossa suomalaisten fasistien kanssa. Manner sijoitettiin Komin tasavaltaan Uhta-Petšoraan Uhtpetšin työleirille.

Uhtpešin leirillä porattiin öljyä, jatkokäsiteltiin öljytuotteita ja louhittiin kivihiiltä ja radiumia. Manneria kuvattiin esimerkillisenä työntekijänä ja hänet hyväksyttiin iskurityöläiseksi. Manner kuoli leirillä 15. tammikuuta 1939, kuolintodistuksen mukaan keuhkotuberkuloosiin. Professori Aleksandr Popovin mukaan todellinen kuolinsyy olisi ollut säteilymyrkytys, jonka Manner sai jouduttuaan käsittelemään radiumin saastuttamaa vettä. Manner on haudattu Uhtan lähelle Tšbjun kylään. Kullervo Manner on Oskari Tokoin ohella toinen Suomen eduskunnan puhemies, joka ei ole kuollut Suomessa ja jota ei ole haudattu Suomeen.

Manner rehabilitoitiin Neuvostoliitossa virallisesti vuonna 1962. Koska Mannerin viimeisistä vaiheista ei ennen Neuvostoliiton hajoamista ja 1990-luvulla tapahtunutta Moskovan arkistojen aukemista ollut tarkkoja tietoja, hänet julistettiin Suomessa virallisesti kuolleeksi Helsingin raastuvanoikeuden päätöksellä 7. syyskuuta 1971. Hänen viralliseksi kuolinpäiväkseen määrättiin tällöin 1.1.1971

http://itsenaisyys100.fi/persons/kullervo-manner/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kullervo_Manner

http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/2003/TK_manner.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kullervo_Manner_(kirja)

http://www.blf.fi/artikel.php?id=2210