Lydia Hällfors (ent. Wegelius os. Bergroth)

Perheenäiti, opettaja ja toimittaja.

Syntyi Pihlajaveden Kömissä ja asui lapsuudessaan ja nuoruudessaan myös Tampereella ja Keuruulla. Aikuisiällään asui Perhossa, Keuruulla, Helsingissä, Oulussa ja Kemissä, jossa myös kuoli.

Lydia Hällforsin omaelämäkerta Äidin muistelmia on ensimmäisiä naisen kirjoittamia omaelämänkertoja suomen kielellä.

Elämäkerta

Lydia Hällfors syntyi 12. marraskuuta 1844 Kömin talossa Pihlajavedellä, jossa hänen isänsä Frans Henrik Bergroth toimi kappeliseurakunnan armovuodensaarnaajana. Sittemmin F. H. Bergrothista tuli Keuruun seurakunnan pitäjänapulainen ja myöhemmin kirkkoherra. Perhe rakennutti Keuruulle muutettuaan seurakunnan maille Seiponniemeen virkatalon, jota ryhdyttiin kutsumaan Lehtiniemeksi. Lydia sai opetusta kotonaan ja hän myös kävi kaksi vuotta Laurénin ruotsalaista tyttökoulua Pietarsaaressa. [1, 2, 3]

Nuori Lydia Bergroth.

Lydian ensimmäinen puoliso 1864 oli Perhon seurakunnan pastori Adolf Wegelius, joka oli syntyisin Perhosta. Wegeliuksen perheen pojat olivat Keuruulla suomen kieltä oppimassa ja veljeksistä Martin oli myös kotiopettajana Bergrothien pappilassa. Lydia johti puolisonsa kanssa kuumesairaalaa Perhon seurakunnassa 1867-1868. Adolf Wegelius menehtyi 1860-luvun nälkävuosina lavantautiin. Toisin kuin puolisonsa, Lydia selviytyi sairaudesta ja muutti leskeksi jäätyään vanhempiensa pappilaan Keuruulle pienen poikansa kanssa. [1, 2, 3, 5]

Seuraavaksi Lydia Wegelius matkusti Helsinkiin. Hän sai paikan ensimmäisessä suomalaisessa tyttökoulussa, jossa hän toimi opettajana vuosina 1872 - 1877. Yksityisin varoin toimineessa koulussa vieraili opettajina muitakin sivistysperheen tyttäriä. Varat olivat niukat ja palkat samoin. Kotipappilassaan Lydia oli pitänyt kirjastoa ja pyhäkoulua, joten kokemusta opetuksesta ja kansan valistamisesta oli riittävästi. Hän opetti uskontoa, maantiedettä ja laskentoa. Vuosina 1873 - 1874 hän opetti lisäksi kaunokirjoitusta, 1874 - 1875 käsitöitä, 1875 - 76 englantia VII luokalla ja toimi syksyllä 1873 vt. johtajattarena. Historiaa ja suomea hän opiskeli Naisten akatemiassa Helsingissä. [3, 5]

Toisen kerran Lydia Wegelius avioitui 1878 oululaisen lehtori Petter Gustaf Hällforsin kanssa, joka oli syntyisin Keuruulta. Lydia siirtyi Ouluun, jossa perhe kasvoi ja vuodet kuluivat perheenäidin tehtävissä. Jäätyään uudelleen leskeksi 1890 Lydia Hällfors keskittyi yhteiskunnalliseen työhön. Hän mm. kuului Oulun suomalaisen tyttökoulun perustajiin ja oli vaivaishoitohallituksen piiritarkastajana Elberfeldin järjestelmän mukaan. Hän julkaisi kertomuksia Pääskysessä, Kyläkirjaston Kuvalehdessä ja Oulun Viikkosanomissa sekä suomensi mm. Perheellisen rakennuskirjan yhdessä Lydia von Essenin kanssa (1862) [2, 3, 5]

Lydia Hällforsin omaelämäkerta Äidin muistelmia on ensimmäisiä naisen kirjoittamia suomenkielisiä julkaistuja omaelämäkertoja. Se ilmestyi Helmi Krohnin toimittamana 1924. Muistelmat oli alunperin tarkoitettu omaksi ajankuluksi ja lasten iloksi. Ne on kirjoitettu kahdessa jaksossa vuosina 1907 ja 1911 kahteen mustakantiseen vihkoon. Teos on kulttuurihistoriallisesti arvokas kuvaus lapsuudesta ja nuoruudesta 1800-luvun puolivälin herännäispappilassa. Siitä tuli Keuruulla paikallishistorian tulkintoihin vahvasti vaikuttanut dokumentti. [2, 3, 4, 5, 8]

Omaelämäkerran kepeän lapsuudenmuistelun lomasta nousee esiin kiinnostava tarina pahamaineisesta lukkari Matias Saxbergista. Nuoren paimentytön Eeva Maria Matintyttären elämä päättyi raa’alla tavalla Keuruun pitäjän Salmenmaan niityllä elokuussa 1839, kun lukkari Saxberg päätti ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Noin kaksikymmentä vuotta myöhemmin hänet itsensä murhattiin. Historijoitsija Matti Peltosen mukaan Hällfors määrittelee Saxbergin henkilöksi, jossa ikään kuin tiivistyivät kaikki keuruulaisten pahat ominaisuudet. Nuoret herännäispapit, joihin hänen isänsä kuului, edustivat tarinassa hyvää ja esimerkillistä, Saxberg kaikkea pahaa ja kartettavaa. Matti Peltonen on jäljittänyt Lydia Hällforsin muistelmien lisäksi kaksi muuta kertomusta Saxbergin surmatyöstä. Aiheesta sepitettiin kansan keskuudessa runoja, joita merkittiin muistiin Keuruulla ja liitettiin Kansanrunousarkiston kokoelmiin vuonna 1851. [2, 4, 5, 7]

Viimeiset elinvuotensa Lydia Hällfors asui Kemissä tyttärensä luona. Lue hänen muistokirjoituksensa täältä. [5, 6]

Otteita Äidin muistelmia -teoksesta

"-- Olen syntynyt 12/11 1844 Kömin talossa, jylhänkauniin Pihlajaveden rannalla. Isäni oli armovuoden saarnaajana Pihlajaveden kappelissa ja toi sinne 18-vuotiaan vaimonsa Nygårdista, Espoon pitäjästä. Isäni nimi on Frans Henrik Bergroth ja äitini Hilda Elisabeth Fabritius. Siihen aikaan ei Pihlajaveden pappilaan ollut ajotietäkään, vaan täytyi kulkea toista peninkulmaa joko jalkaisin tai ratsain. Pappilasta oli vielä lähes peninkulma maata ja vettä Kömiin. Mutta iloisina ja onnellisina vanhempani siellä elivät. Heillä oli kolmantena, apuna ja seuralaisena, kolmenkymmenenvuotias nainen, Augusta Favorin, yksi niitä entisiä jaloja, itsensäkieltäviä naisia, joilla ei ollut omaa kotia, vaan kokonaan uhrautuivat toisen kodin hyväksi.

Lydia Wegelius ja esikoispoika Uuno.

Tämä meidän rakas Augusta tätimme hoiti taloutta ja poisti senkautta monet huolet nuorelta, Helsingissä kasvaneelta äidiltäni. Hän hoiti minua ja siskojani yötä päivää, kertoi meille satuja, leikki kanssamme ja valoi kolmihaaraiset joulukynttilämme, jotka sitten jouluaattona paloivat matalilla puujakkaroilla ja joiden ympärillä riemuiten hyppelimme. - Oltuaan 15 vuotta kodissani Augusta täti siirtyi hoitamaan vanhaa äitiänsä. Mutta kun vanhimmat veljeni, Gideon ja Adiel syksyllä 1858 lähetettiin vasta alkaneeseen Jyväskylän suomenkieliseen alkeiskouluun ja siellä kumpikin sairastuivat koti-ikävään, oli hän taas valmis lähtemään heille avuksi. Kaksi vuotta hän hoiti heidän talouttaan vanhempieni vuokraamassa huoneistossa. Minäkin olin usein heidän luonansa tässä hauskassa kodissa. Ja kun sitten jouduin naimisiin, tuli hän minun suureksi ilokseni uuteen kotiini, oli siellä kaksi ensimmäistä vuotta ja poisti kaikki taloushuoleni. Hän oli älykäs, hurskas, luontoa, tietoja ja yleisiä asioita harrastava nainen. Paljon olen saanut oppia häneltä, varsinkin mitenkä uhrautuminen muiden hyväksi tuottaa iloa. Sillä hän oli aina iloinen ja hyväntuulinen. Kun sitten 1868 leskenä kävin hänen kodissaan pienen orpopoikani kanssa, huudahti hän: ”Nyt minä mielelläni kuolen, kun olen saanut nähdä sinun lapsesi!”. Muutamia viikkoja senjälkeen sairastui rakas Augusta täti lavantautiin ja hän pääsi siihen rauhan kotiin, johon hänen toivonsa oli tähdännyt. Hän oli silloin vasta 56 vuoden vanha.

Vanhempieni olosta Pihlajavedellä en tiedä paljon muuta kuin että Keuruulla samaan aikaan oli kirkkoherran apulaisena nuori pappismies Niilo Durchman, ja että hänen ja isäni alotteesta alkoi suuri uskonnollinen herätysliike näissä seurakunnissa. Entinen irstas ja vallaton elämä muuttui vakavaksi. Korkeimpia totuuksia miettiessä jalostui mieli, ulkonaiset säätyrajat poistuivat ja keskinäinen rakkaus pääsi voitolle. Vielä vuosikymmeniä jälestäpäin oli tämän puhdistavan ajan vaikutus ilmeinen. Niilo Durchmanin elinaika oli lyhyt. Jo v. 1845 kirjoitti isäni almanakkaansa: ”Kuoli minun sydämellisesti rakastettu ystäväni, N. Durchman.”

Kömissä asuessamme kävi silloinen Turun tuomiorovasti, sittemmin piispa Edv. Bergenheim tarkastusmatkoilla meilläkin. Herännäisyysliike oli herättänyt huomiota kirkollisissa yläilmoissa; sitä täytyi lähteä tutkimaan ja tarpeen mukaan oikaisemaan. Paljon valheita oli levitetty siitä, ja heränneiden käyttämä körttipuku oli pilkan esineenä. Kun nyt tuomiorovasti Bergenheim tulomatkallaan Pihlajavedelle oli Murtomäen talossa, josta oli jatkettava matkaa hevosen selässä, alkoi sataa, eikä oltukaan otettu tarpeenmukaisia päällysvaatteita mukaan. Silloin herra Bergenheim näki hyväksi pukeutua tarjottuun körttipukuun ja oli siihen hyvin tyytyväinen. Samoin hän ihastui ikihyväksi Kömissä tavatessaan rauhaisan, valoisan ja hienosti sivistyneen kodin sen karhunpesän sijasta, joksi hän oli körttiläispapin kotia kuvaillut. Sittemmin, isäni ollessa pappina Keuruulla, hän kävi useamman kerran meillä ja muisteli aina mielihyvällä vanhempieni ensimmäistä kotia.

Vanhempieni sukulaispappeja ja -perheitä kävi usein meillä vieraana. Ei ollut niin helppoa matkustaminen kuin nykyään. Monet kymmenet peninkulmat ajettavat, kesällä joko tomussa tai päivän helteessä tai sateessa, jota välistä kesti koko matkan kastaen vaatteet läpimäriksi; talvella taasen lumikinosten läpi, joita metsäteillä ei lumiauralla ajettu eikä lapiolla luotu, taikka sulassa maassa, jolloin tuntikausia sai kuunnelle rautajalasten korvia vihlovaa narinaa. Mutta korvauksena taas oli kesäöiden ihanuus ja talviset, huurteiset metsät. Kömissä käyneitä tiedän varmaan N. G. Malmbergin, A. W. Ingmanin ja C. G. v. Essenin.

Viimeksimainittu, äitini isäpuoli, läpeensä leikkisä mies, oli ottanut äidiltäni lupauksen, että kun hän ensimmäisen kerran käy äitini kodissa, hän saa ruoaksensa kapakalalaatikkoa ja vaarainpuuroa. Kun hän sitten syyskesällä aivan arvaamatta saapui Kömiin, oli meillä sattumalta vaarainpuuroa valmiiksi keitettynä. Äitini pyysi isoisääni odottamaan kapakalalaatikon valmistumista, mutta siihen hänellä oli liian nälkä pitkän jalka- ja venematkan jälkeen. --

Keuruulla asuimme ensikuukaudet isossa Ollilan talossa, jonka emännästä sain elinaikaisen ihailijan, jos niin uskallan sanoa. Hänellä ei ollut yhtään lasta ja senvuoksi hänen sydämensä kiintyi minuun, pieneen lavertelijaan, eikä koskaan enää minusta kokonaan vieraantunut. – Virkataloa ei isälläni ollut. Vanhempani päättivät itse rakennuttaa kodin itselleen. Tämän kodin paikaksi he valitsivat kirkkoherran virkatalon, Kangasmannilan maalla olevan Seiponniemen, jonka kannakselle nopeasti kohosivat uudet talonrakennukset: asuinhuoneet, renkitupa, puodit, tallit, navetat y.m. Kirkasvetinen kaivo pantiin kuntoon, ja sitten, syksyllä 1847, muutimme tähän rakkaaseen kotiimme Lehtiniemeen, joka vieläkin on omanamme ja jonka nimikin vain saa sydämeni hellimmät kielet väräjämään. – Noin sata vuotta aikaisemmin oli Seiponniemi ympäristöineen ollut erään vapaaherratar De Geer’in omistama rälssitila, joka sittemmin liitettiin Keuruun kirkkoherran virkatalon alueeseen. Kertomusten mukaan sijaitsivat rouva De Geer’in rakennukset melkein Seiponniemen kärjessä. Lapstuuteni aikana olikin siinä selvät uuninperustuksen jäljet, ja talonpaikaksi mainittu ala on vieläkin ikäänkuin kohommalla muuta kenttää. – Mutta niemi ei ollut samannäköinen kuin meidän sinne muuttaessamme. Se oli paljon kapeampi, vaan noin kivenheiton levyinen. Ympäröivien lahtien ja niemennenää huuhtovan salmen rannat olivat äkkijyrkät, niin että vesirajasta alkaen oli 1-3 metriä syvä vesi. Mäntänkosken syventämisen jälkeen 1820-luvulla pakeni vesi kohisten rannoilta; vesiheitoksi jäi jyrkkä rantapenger ja järvenpohjaa muutamien kymmenien metrien levyinen tasainen alue niemen ympärillä. Tämä ala, ikäänkuin elämän toivoa ja iloa uhkuvana, kasvoi tiheätä koivu- ja leppäviidakkoa, ja kilvan näiden vehmaisten puunalkujen kanssa kasvoimme sitten mekin lapset saman ihanan luonnon helmassa, isäni ja äitini hoitamina. --

-- Ensimmäinen, kaikkien keuruulaisten mieltä järkyttävä tapaus sinä syksynä oli Keuruun vanhan lukkarin, kanttori Mathias Saxbergin murha. Ennekuin kerron hänen kuolemastaan tahtoisin antaa kuvan tästä miehestä, johon niin sanoakseni Keuruun asukasten kaikki pahimmat taipumukset keskittyivät, ja joka varmaankin esimerkillänsä oli vahingollisena vastapainona sille jalostuttavalle työlle keuruulaisten keskuudessa, jolle Niilo Durchman ja minun isäni olivat voimansa ja elämänsä vihkineet. –

Mathias Saxberg oli nuoruudessaan Keuruun hienoimpia ja suosituimpia ”kavaljeereja”. Hänen pulska ulkomuotonsa ja isältään peritty rikkautensa ja sen lisäksi lukkarinvirkansa, avasivat hänelle kaikki ovet ja tekivät kaikki hänen epäsiveellisen ja rahanhimoisen luonteensa aikeet mahdollisiksi. Minä tosin en ole hänen elämäntarinastaan niin selvillä, että uskaltaisin sen tähän ikuistuttaa. Mutta jo 1844, hänen ollessaan 59 vuoden paikkeilla, oli Niilo Durchman hänestä lausunut, että ”joka elää, saa nähdä, ettei kanttori saa kuolla niinkuin muut ihmiset; Jumalan vanhurskaus ei voi sitä sallia.” Saxberg oli naimaton ja eli tavattoman epäsiveellisesti, kerskasi itsellään olevan Keuruulla 20 poikaa, ja vietti ajoittain kotonaan todellista haaremielämää. Vanhemmalla iällään yksi ainoa hänen monista uhreistaan oli hänelle uskollinen, jääden hänen kumppanikseen synnissä ja pahuudessa. Se oli hänen taloudenhoitajansa, vanha Heta, joka samalla lienee ollut hänen kiusaajansa. He asuivat kahden huoneistossa, jossa oli iso ja pimeä eteinen, Sali, kaksi kamaria ja keittiö.

Saxbergilla oli oma talo, Könttäri, Multian kirkolle vievän maantien varrella. Tätä taloaan hän nuorempana piti hyvässä viljelyksessä. Silloin hänellä vielä oli useita palvelijoitakin. – Viljelysmaittensa joukossa oli hänellä metsässä vähäinen aidattu niitty. Tähän niittyyn päästi Päkärin torpan paimentyttö, Löytyn torpparin tytär, eräänä kesäpäivänä laitumella olevat lehmänsä. Saatuansa tiedon siitä riensi Saxberg julmistuneena ajamaan lehmät pois ja ärjäsi paimenelle: ”Jos sinä vielä lasket lehmäsi niittyyni, niin minä tapan sinut.” Seuraavana päivänä hän lähetti renkipoikansa, Matin, katsomaan, olivatko lehmät niityssä. Tämä toi kotiin sanan, että siellä ne taas olivat. Aivan poissa suunniltaan suuttumuksesta lähti Saxberg paimentyttöä kurittamaan. Hänen mennessään seisoi Heta portilla ja huusi hänelle: ”Tapa se! Vedä sitä hiuksista!”

Kun tyttö näki kanttorin tulevan, läksi hän pakoon. Isäntänsä käskystä juoksi Matti hänet kiinni ja piteli häntä siksi kunnes kanttori, paikalle päästyään, hyökkäsi tyttöön käsiksi, kaatoi hänet maahan, mursi polvillaan hänen rintansa, tarttui hänen palmikkoonsa ja kiskaisi hänen tukkansa irti päälaesta. Vasta huomattuaan katalan aikeensa onnistuneeksi ja tytön hengettömänä ruohikossa, talttui hänen vihansa. Sanaakaan sanomatta hän lähti suoraan nimismiehen luo ja ilmoitti tekonsa hänelle." -- [8]

Keuruun Lehtiniemessä kesällä 1863. Lydia Bergroth edessä vasemmalla.

Hällforsin ja Wichmannin perheet koolla. Lydia ja Pekka Hällfors pöydän ääressä.

Lydia Hällforsin kuolinilmoitus Perä-Pohjolaisessa 20.6.1916.

Lähteet

[1] Kirkonkirjat

Kastekirja

• Nov: 12. 15. Nådårs-Predikanten Frans Henric Bergroths och dess Fru Hilda Elisabeth, född Fabritii, dotter Lydia. – Testes: Magister C. G. v. Essen med Fru Catalina Sofia – Enkefru Kapellanskan E. Lovis Bergroth. Demoiselle Augusta Favorin. Nämndemannen Abraham Kömi med hustru Stina Henricsdotter samt Pigan Maria Mattsdotter. af F: H: Bergroth.
  • Kansallisarkiston Digitaaliarkisto: Pihlajaveden seurakunta > Pihlajaveden seurakunnan arkisto > SYNTYNEIDEN JA KASTETTUJEN LUETTELOT > Syntyneiden ja kastettujen luettelot 1834-1857 ; http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=10430533 /pho 28.4.2021
  • SSHY: Pihlajavesi > syntyneet, 1834-1857 > 44: 1844 Oct-Dec https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=294...

Vihittyjen kirjat

• Keuruu > vihityt, 1832-1868 > 41: 1864 https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=314...
• Keuruu > vihityt, 1869-1904 > 22: 1878 https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=314...

Rippikirjat ja muuttaneiden kirjat

• Pihlajavesi > rippikirja, 1842-1856 > 77: Sompi rotan, Koipimäki eller Rönnvik kapellans boställe Bergroth, Koskela, Nådsårspredikanten Bergroth https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=294...
• Ulosmuutto Pihlajavedeltä Tampereelle 1846: Pihlajavesi > muuttaneet, 1834-1899 > 21: 1846 sisään, 1846 ulos https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=296...
• Sisäänmuutto Tampereelle Pihlajavedeltä 1846: Tampereen tuomiokirkkoseurakunta > muuttaneet, 1841-1857 > 46: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=313...
• Ulosmuutto Tampereelta Keuruulle 1847' Tampereen tuomiokirkkoseurakunta > muuttaneet, 1841-1857 > 52: https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=313...
• Sisäänmuutto Keuruulle Tampereelta 1847: Keuruu > muuttaneet, 1832-1862 > 42: Sisään 1847, Ulos 1847 https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=507...
• Keuruu > rippikirja, 1842-1848 > 9: No 1 Prestegårds rotan, Suolax by Prestegårds tjenstefolk Bergroth https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=313...
• Keuruu > rippikirja, 1849-1855 > 7: Prestegårds rotan, Suolax by Prestgården Sockne Adjunsten Bergroth, mamsell Favorin, Wahlstein, Nordenkraft, Tjenste folck Sund, Berg, Engman, Hägg, Backman https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=313...
• Perho > rippikirja, 1867-1873 > 114: Virkatalot: Jakobslund, kapellans bol http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=2060...
• Keuruu > rippikirja, 1870-1879 > 243: Suolahden kylä, Pappila Kangasmannila No 9, rovasti Bergroth, kappalaisen leski Wegelius, mamselli Reilin https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=313...
• Oulu Tuomiokirkkoseurakunta > rippikirja, 1881-1890 > 354: 8 Nro. 39/41 https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=370...
• Oulu Tuomiokirkkoseurakunta > rippikirja, 1891-1900 > 319: H https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=354...
  

[2] Keuruun Veräjä: Hällfors, Lydia

[3] Helsingin Suomalaisen Tyttökoulun matrikkeli

[4] Matti Peltonen: Muistelmateos paikallishistoriallisena johtolankana, Hiidenkivi, suomalainen kulttuurilehti

[5] Tuula Vuolle-Selki: Lydian lukupiiri, Piikatytön raaka surma vuonna 1839

[6] Kaleva no 140 21.6.1916: Lydia Hällforsin muistolle

[7] Arkistolaitos: Lukkari Saxbergin rikos

[8] Lydia Hällfors: Äidin muistelmat

Lisätietoa

• Matti Peltonen: Lukkari Saxbergin rikos ja herännäispappilan etiikka
  

Valokuvia on lisää Media-aineisto -välilehdellä. Kuvat ovat kirjasta Äidin muistelmia, Päivi Olinin kokoelmasta ja Kuvassa - valokuvia suomalaisista ry:n kokoelmasta. Kuvakohtaiset lähdetiedot näkyvät Media-aineisto -välilehdeltä.

Tämä profiili oli Pihlajaveden kyläpuun 14. viikkoprofiili (1.-7.4.2019).