Rudolf Sefanias Koivu

Taidemaalari, lastenkirjojen kuvittaja ja satukirjailija. Helsinki.

Syntymä / Birth / Рождение:

Pietarin suomalainen Pyhän Marian seurakunta, syntyneet ja kastetut v. 1891: Saint Petersburg Finnish Saint Mary Parish, Births and baptisms, year 1891: Финский приход Святой Марии в Санкт-Петербурге, рождений 1891 г.:

Tag und Stunde der Geburt: den Elften Decemb. 1890, 2 1/2 Uhr Tages. Tag der Taufe: den sechsten. Nummer und Namen des Kindes: 6. Rudolf Zefanias. Aeltern: Stadt G. der Drechsler Henrich Zefanias Koivunen aus Tyrvis Ehefrau Uljana Petrova Hartikainen Griech: russ: Confession. Wo und von wem getaust: Zu Hause von Priester P: Snellman. Pathen: Maria Hiltunen Jfrau, Alexander Koljo, Maria Lawikainen Jfrau, Johan Lawikainen silberarb., Amanda Ukkonen Jfrau, Jeremias Nieminen, Goldarb.

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8127922

(syntymämerkintä on saksaksi, syntymäaika on merkitty vanhaa ajanlaskua 11.12.1890, uutta ajanlaskua 24.12.1890).

Kuolema / Death / Смерть:

Rudolf Koivu kuoli perheettömänä työnsä äärellä aivoverenvuotoon 55-vuotiaana Helsingissä 11.10.1946.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Rudolf Sefanias Koivu (alk. Koivunen, 24. joulukuuta 1890 Pietari – 11. lokakuuta 1946 Helsinki) oli taidemaalari, Suomen kaikkien aikojen merkittävin lastenkirjojen kuvittaja ja satukirjailija. Hänet tunnetaan Zacharias Topeliuksen, H. C. Andersenin, Grimmin ja Tuhannen ja yhden yön satukirjojen kuvista. Yhteistyössä kirjailija Raul Roineen kanssa hän teki useita tunnettuja teoksia. Satukuvien lisäksi Koivu kuvitti romaanien kansia, aapisia, luku-, lasku- ja laulukirjoja. Lisäksi hän piirsi 155 postikorttioriginaalia, erityisesti joulukortteja. Hänen kirjoittamiaan satuja on koottu kirjaksi Rudolf Koivun satukirja.

Koivun vanhemmat kuolivat tuberkuloosiin, kun hän oli vielä pieni, ja kasvattajaksi ryhtyi eno. Myöhemmin hän asui isoäitinsä kuolemaan, jouluun 1905 asti Tyrväällä, nykyisessä Sastamalassa, jossa hänen muistoaan vaalitaan edelleen. Sieltä hän lähti Helsinkiin kummitätinsä Maikki Salmensaaren luokse. Koivun ei tiedetä käyneen Tyrväällä lähtönsä jälkeen.

Koivu opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä 1907–1910. Opiskeluaikana Koivu hankki taskurahoja tekemällä pilapiirroksia Tuulispäähän ja Kurikka-lehteen. Koulun päätyttyä hän ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi. Hänen tarkoituksenaan oli ryhtyä taidemaalariksi, mutta toimeentulon hankkiminen pakotti hänet kuvittajaksi. Taidemaalarina hän oli kuitenkin sovinnainen, ja kuvitustyössä hän nousi Suomen merkittävimpien kuvittajien joukkoon. Koivu teki opintomatkan Pariisiin ja Lontooseen opiskelijatoverinsa Matti Warénin kanssa 1914, jolloin hän tutustui jugend-tyyliin ja otti sen omakseen.

Hänen ensimmäiset kuvituksensa ilmestyivät vuonna 1911 lastenlehti Koitossa. Hän aloitti WSOY:n vakituisena kuvittajana 1914, mutta teki sittemmin töitä eri kustantajille. Koivu tutustui 1930-luvulla mesenaatti August Thitziin, joka tuki häntä taloudellisesti. Rudolf Koivu kuoli aivoverenvuotoon 55-vuotiaana. Hänet on haudattu Salmensaarien sukuhautaan Helsingin Hietaniemen hautausmaalle, kortteli 20, linja 18, hauta 463.

Grafia ry. jakaa vuosittain taiteilijan elämäntyön kunniaksi Rudolf Koivu -palkinnon. Koivu oli vuonna 1933 nimellä Suomen Taidepiirtäjäliitto perustetun Grafian ensimmäinen sihteeri. Vammalan kaupunki nimesi 1990-luvulla Koivun lapsuudenaikaisen asuinpaikan ohitse kulkevan tien Rudolf Koivun tieksi.

[[http://fi.wikipedia.org/wiki/Rudolf_Koivu]]

Rudolf Koivun ystävät ry:n toimittama elämäkerta ([[http://www.rudolfkoivu.fi]]):

Lapsuuden haavat

Rudolf Sefanias Koivunen syntyi Pietarissa jouluaattona 1890 Henrik Zefanias Koivusen ja Juliana Petrova Hartikaisen esikoisena. Rudolfin pikkusisar Hilja kuoli alle vuoden ikäisenä. Isä Henrik menehtyi keuhkotautiin 1895. Monien satuhahmojen tavoin Rudolf jäi täysin orvoksi vähän yli 10-vuotiaana, kun hänen äitinsäkin menehtyi samaan sairauteen.

Poika joutui muuttamaan enonsa, nuohoojamestari Hartikaisen perheen luo. Serkkujensa kanssa hän kävi Pyhän Maarian kirkon suomalaista kirkkokoulua ja katseli koulumatkoilla halukkaasti kirja- ja taidekauppojen ikkunoita. Hän ei myöhemmin mielellään maininnut Pietarin ajoista muuta kuin sen, miten Ivan Bilibinin kuvittama kansansatukirja oli jäänyt hänen mieleensä lähtemättömästi.

Köyhän orpopojan onneksi uusi koti löytyi isoäidin luota Tyrväältä. Junasta 14-vuotiaana laskeutuva Rudolf oli laiha ja harmaa kasvoiltaan, risaisissa vaatteissa ja pienessä korissa käsivarrella koko maallinen omaisuus. Hän oli kuin vaivaiskoivu, jollainen niin sinnikkäästi esiintyi hänen myöhemmissä maalauksissaan ja kuvituksissaan. Kustantaja T.J. Hintikka kirjoitti: ”Ei, hän ei päässyt millään tavalla vapautumaan omaksumastaan koivutulkinnasta (tuollainen nuori koivu)!” Valistuksen toimituksessa oli yritetty neuvoa, että koivut tulisi piirtää vetreinä; jopa valokuvia näytettiin (!) mutta turhaan: Rudolf Koivun koivut eivät millään vahvistuneet.

Aterioimaan käytäessä kysyi tuo laiha poika: ”Mummo, onko nyt ihan varma, että tätä saa syödä vatsansa täyteen?” ja katosi usein päiväkausiksi talon takana avautuvaan koivumetsään. Siellä hänestä kaiketi sukeutui se oravien, jänöjussien, heinäsirkkojen, tonttujen, keijujen ja menninkäisten tuttu, joksi satukuvitukset hänet myöhemmin paljastivat. Iltaisin hän lauloi isoäitinsä kanssa Siionin kanteleen lauluja ja tutki tämän harvoja kirjoja Raamattua, Postillaa ja virsikirjaa sekä piirteli täyteen kaikki paperinpalat, joita maalaistalosta löytyi. Hellä ja turvallinen idylli päättyi mummon kuolemaan jouluaattona 1905, Rudolfin täyttäessä 15 vuotta. Hän viipyi Tyrväällä, nyt tätinsä luona, enää vuoden, kunnes muutti Helsinkiin.

Suojaa ja lohtua

Kuin hyvä haltiatar ilmestyi Helsingin kadulla Rudolfin eteen hänen kummitätinsä Maikki Salmensaari, kansakoulunopettaja ja kouluneuvoksen rouva, joka kutsui pojan asumaan perheensä luo. Rudolf sopeutui hyvin heidän uskonnollishenkiseen ilmapiiriinsä ja hänen suhteensa perheen nuorempiin lapsiin muodostui lämpimäksi. Tämä lapsirakkaus säilyi läpi elämän itse lapsettomaksi ja myös perheettömäksi jääneessä taiteilijassa. Kummitädin puoliso Sulo Salmensaari työskenteli poikakodin johtajana eri puolilla Etelä-Suomea, ja mukana seuraava Rudolf käytti poikia piirustusmalleinaan. Moni naturalistinen ”Kullervo-naama ja potaattinenä” painui hänen mielensä kuvastoon noina vuosina.

Perhe olisi mielellään kouluttanut nuorukaisen kansakoulunopettajaksi, mutta taiteellisesti lahjakkaana tämä päätyi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun. Rudolf ihaili erityisesti hyviä piirtäjiä Akseli Gallen-Kallelaa, Juho Rissasta ja H. Simbergiä. Ystävä ja opiskelutoveri Matti Warén kuvasi nuorukaista muistiinpanoissaan: ”Hän herätti huomiota piirustussaleissa loistavasti tehdyillä mallipiirustuksillaan. Hän oli syvällinen taiteilijahenki, temperamenttinen ja hillitty yht'aikaa. Hän oli äärimmäisen arka kiitosta vastaanottamaan, omia töitään tovereille näyttämään tai itseänsä esillä pitämään.” Rudolf kiintyi tovereihinsa ja kaipasi Helsingin seuraelämää maalla vietettyjen kesien aikana: ”Ja sitte se alkaa se talvinen hauska elämä, teatterissa käynnit, skitseerausmatkat, pussailut y.m. lystit. On se sentään pääkaupungissa toista, kun täällä maankorvessa kollojen keskellä.”

Ensiaskeleet vapaana taiteilijana

Kun Rudolf 1910 valmistui vapaaksi taiteilijaksi, oli edessä asunnon ja työtilojen hankkiminen, ja ensimmäiseen näyttelyynsä hän osallistui jo samana vuonna. Asuinpaikaksi vakiintui Helsinki, minne häntä alkoivat jo varhain sitoa kustantajille tehdyt kirjankuvitustyöt. Nuoren taiteilijan itsetunnolle teki hyvää tulla toimeen omillaan, kertoo kirje Eino Härköselle 1912: ”Rahatöissä, kopieerauksissa y.m. on tämä kevät kulunut ja rahaa onkin tullut monta sataa markkaa. Ne on käytetty ulkonaiseen komeuteen, uudet perhos-puvut, hatut ja kengät on hankittu. Niitä näytellään joka ilta Espiksellä. Vänskä käy yhä komeana. (…) Ah soisinpa että saisit silmänurkkiisi edes pienenkin väläyksen tästä Helsingin hienosta kevät-elämästä. Illat on kauniita kuin perse antiikkisella torsolla ja suloisia.” Tuon ajan kirjeissä puhuu idearikas, elämälle ja taiteelle intohimoisesti omistautunut, tasapainoinen ja nokkela nuorukainen.

Suhteet Salmensaariin olivat yhä kiinteät, ja perheen joululehteen sommitellut sadut herättivät jo 1908 idean satukirjailijaksi ryhtymisestä. Hyvä huumorintaju edesauttoi Rudolfin kehittymistä myös taitavaksi pilapiirtäjäksi, jolle oli kysyntää poliittisen pilalehdistön lisääntyessä. Hän kävi innokkaasti baletissa, elokuvissa ja teatterissa ja sai näistä ideoita ja vaikutteita kuvitustyyliinsä. Hän kopioi ihailemiensa taiteilijoiden töitä, Järnefeltin Koli-maiseman useaan kertaankin, ja tutustui taidejulkaisuihin.

Uusi tuulia taiteilijapiireissä

Kuten muualla Euroopassa, niin myös Suomessa kilpaili vanha, ääriviivan tärkeyttä korostava suuntaus uusien valo- ja väriteorioiden kanssa. Uusia ihanteita olivat Cézanne ja van Gogh; naturalismiin alettiin suhtautua halveksien. Graafiset ja maalaukselliset tyylit kehittyivät rinta rinnan, ja Suomessa nuoret taiteilijat jakautuivat kahteen leiriin: impressionistiseen ja ekspressionistiseen. Jälkimmäisen, ns. Marraskuun ryhmän keskushahmo oli Tyko Sallinen, ja keskeisenä tavoitteena sisäisen tunteen kuvaaminen vastakohtana impressionistien puhtaiden värien ja valon tutkimiselle. Rudolf Koivun tyyli kehittyi vuosien varrella impressionismia lähentelevästä ekspressionistissävyiseksi. Vanhemmat taiteilijat, kuten Gallen-Kallela, ja kriitikot suhtautuivat kalseasti uusien, ulkomaisten suuntausten edustajiin, mutta taiteentuntija Gösta Stenman asettui tukemaan ”marraskuulaisia”, joiden taloudelliset selviämismahdollisuudet olivat heikot – kaupallinen kysyntä kun kohdistui lähinnä kukka-asetelmiin.

Kummitäti Salmensaaren kuoltua ja ystävä Eino Härkösen avioiduttua Rudolf Koivu ajautui erilleen uskonnollissävytteisestä, täysin raittiista kasvutaustastaan ja liukui boheemeihin piireihin. Taiteilijoiden ja opiskelijoiden kokoontumispaikaksi ja ajatustenvaihdon foorumiksi muodostui Brondinin kahvila Etelä-Esplanadilla, ”Bronda”, missä liikkui Eino Leinon, Jalmari Ruokokosken ja Larin-Kyöstin kaltaisia kuuluja kulttuurihahmoja. Koivu vietti siellä runsaasti aikaa shakkia pelaten, keskustellen ja ”kermavedoksia” kahvilan pöytiin tehden (muotokuva piirrettiin marmoriseen pöytälevyyn, sen päälle levitettiin ohuesti kermaa, silkinhieno paperi painettiin sen päälle ja kuva siirtyi paperiin kädellä tai lusikalla sivelemällä). Brondalla hän kohtasi monia merkittäviä yhteistyökumppaneita, kuten Raul Roineen, jonka satujen kuvituksista tuli hänen rakastetuimpia töitään.

Boheemielämän varjoja

Tavattiin Brondalla -kirjassaan Vilho Nenonen kirjoittaa: ”Tahvo oli antelias, aina valmis vippaamaan toisille, kun nämä olivat pulassa. Ja hänellä oli aina rahaa, sillä etevänä sadunkuvittajana hän ansaitsi hyvin.” Vuosikymmenen alussa taiteilijoiden sosiaalinen tausta oli muuttunut ja monet opiskelijat tulivat varattomista kodeista. Hyväntahtoinen ”Tahvo” Koivu kärsi itsekin rahapulasta, sillä vipit palasivat harvoin antajalleen. Hänen ateljeetaan levähdyspaikkana käyttävät toverit veivät työskentelyrauhan. Hänen oma alkoholinkäyttönsä oli kohtuullista eikä hän kuulunut ”rähinöitsijöihin”, mutta jaksoi istua kohteliaana, hieman hämillisesti hymyilevänä, kyllästymistä osoittamattomana juopuneiden jaarituksia kuuntelemassa. Ilmeisesti hän koki taiteilijan velvollisuudeksi ”tutkiskella elämää” boheemissa seurapiirissä, vaikka hänellä oli myös porvarillisia tuttavaperheitä, joiden luona vieraili teatterista tai elokuvista palatessaan.

1920-luvulla Koivu teki sekä maalauksia että satukuvituksia, mutta hänen tuotteliaisuutensa laski vuosikymmenen loppua kohden. Ristiriita satukuvittajan ja vapaan taidemaalarin töiden välillä kuvastui päättämättömyytenä työskentelyssä. Tulevaisuuteen kohdistui toiveita ja ajatuksia: muutto Amerikkaan kuvitustehtäviin oli ilmassa, mutta toisaalla tuttavat kannustivat keskittymään maalaamiseen ja luopumaan koko kuvittamisesta, jota ei vielä tuolloinkaan osattu nähdä taiteena. Koivu itse suhtautui käyttötaiteeseen vakavasti, vaikka nimittikin kuvituksiaan hieman puolustellen ”rahatöiksi” – ja myi ne toisinaan niin huokealla, että muutkin kuvittajat kärsivät hintatason alhaisuudesta: kustantajat perustelivat palkkioiden pienuutta nimenomaan Koivulle maksetuilla korvauksilla.

Työrauhaa ja eristäytymistä

Vaikka ystävyyssuhteet merkitsivät Koivulle paljon, tuttavien majailu Brondan lähellä sijaitsevassa ateljeessa oli häirinnyt hänen työskentelyään. Taiteellinen tuotteliaisuus kääntyi uuteen nousuun August Thitzin tarjottua Koivulle rauhallisen työtilan Hietaniemenkadun asuntonsa yhteydestä 1931. Se oli ns. palvelijanhuone, johon mahtui pieni pöytä. Tilan vaatimattomuutta hämmästelleelle vierailijalle Koivu totesi vain: ”Täällä minä viihdyn ja työskentelen.” Hän viihtyikin tässä taiteilijamunkin kammiota muistuttavassa ateljeessa loppuelämänsä 15 vuotta.

Koivu käytti työssään hyvin lyhyitä kyniä, jotka näyttivät kasvaneen kiinni hänen sormiinsa, sekä tavallisia lasten vesi-ym. värejä. Hän aloitti työnsä varhain aamulla, kumartui likinäköisenä lähelle pöydän pintaa ja työskenteli usein syömättä iltaan asti. Silloin hän pelasi shakkia itseään vastaan tai luki lempikirjailijoitaan Maeterlinckiä, Francea, Wildea, Gogolia ja Pushkinia. Hänen käytöksensä oli vaatimatonta ja tapaamisissa harvojen vierailijoiden kanssa toistuivat samat askeleet, tuolille istahdukset, kädenliikkeetkin. Hän saattoi liikuskella Thitzin asunnossa pyjamaan pukeutuneena. Hänen äänensä oli hiljainen, herkkä ja melkeinpä nöyrä. Työlleen omistautunut Koivu liikkui yhä vähemmän tutun ystäväpiirinsä ulkopuolella. Hänen vähäeleistä, keskittynyttä taiteilijaolemustaan kuvaa Aleksanteri Ahola-Valon kertoma yksityiskohta Suomen piirtäjäinliiton johtokunnan kokouksesta: Kokouksen aikana Koivu nousee ylös ja poistuu sanaa sanomatta istunnosta. Hänen ilmaantuessaan takaisin kysytään syytä, mihin hän vastaa: ”Sain kokouksen aikana piirrosaiheen ja panin sen samantien paperille.”

Ei tästä maailmasta

Valistuksen kirjallinen johtaja T.J. Hintikka totesi, että kustannusliikkeessä pantiin merkille Koivun haluttomuus porvarilliseen vaurastumiseen. Kustantajan piti jopa ehdottaa palkkioiden kohottamista, kun taiteilija ei itse siihen pystynyt. Jo nuorena hän oli valittanut Eino Härköselle, että ”raha-asiat ovat niitä kaikkein inhoittavimpia asioita maailmassa”, ja suhde rahaan jatkui lähes neuroottisena loppuun saakka. Koivu maksoi vuokransa salaisesti ja antoi töidensä myymisen usein ystävän tai mesenaatin hoidettavaksi – mahdollisimman halpaan hintaan. Eräästä Joulupukki-lehden kansikuvasta hän pyysi Valistukselta vain 300 markkaa, mikä ei vastaa edes 50 euroa. Jos toimeksianto miellytti häntä ja kohtelu oli ystävällistä, hän ei kiinnittänyt korvaukseen suurta huomiota. Vaatimattomuus ja jopa väheksyvä suhtautuminen omaan kuvitustyöhön voimistui vanhemmiten. 1940-luvun alun kesistä Koivu nautti Tuuloksessa yhdessä mesenaattinsa Thitzin kanssa kalastellen, luontoa ihastellen ja paikkakuntalaisia tavaten. Sotavuosien järkytykset, elintarvikkeiden puute ja liiallinen työnteko rasittivat kuitenkin herkkää taiteilijaa. Vaikka monissa 40-luvun suurissa kuvitustöissä onkin sadunomaista tuoreutta, Koivu ei aina jaksanut paneutua tekstisisältöihin, vaan kustantajat joutuivat valittamaan, ettei kuvitus sopinut kertomukseen. Myös töiden viivästymisistä huomauteltiin, ja kuvissa esiintyi samojen aiheiden toistosta johtuvaa kaavamaisuutta.

Koivulla oli liikaa töitä, mutta hän oli myös vakavasti sairas. Liikuntaa harrastamattomana ja pyylevöityneenä hän kärsi arterioskleroosista, joka eteni aivohalvaukseksi maaliskuussa 1946. Hän vähätteli ja salaili sairauttaan. Kesän aikana hieman toivuttuaan hän pyrki takaisin entiseen työtahtiinsa. Lokakuussa Thitzin kummitytär löysi Koivun ateljeestaan lattialle tuupertuneena. Keskeneräisiä kuvia oli pöydällä runsaasti. Suuri taiteilija oli kuollut aivoverenvuotoon työskennellessään -- niinkuin oli elänytkin: yksin, mutta satuhahmojensa ympäröimänä.

Perunkirjoituksessa todettiin: ”Vainajan jäämistön huono kunto johtui hänen välinpitämättömyydestään elämän tarpeisiin nähden ja muutenkin hänen suuresta vaatimattomuudestaan varsinkin mitä vaatteisiin ja vastaavaan tulee.”

[[http://www.rudolfkoivu.fi]]

Teoksia

• Koukkunen, Kalevi, Hosia, Vuokko, Cantell, Ilse & Koivu, Rudolf (toim.) (1999). Ilosanoma: älkää pelätkö : jouluevankeliumi murteilla. Porvoo: Söderström
• Koivu, Rudolf., Hellén, Immi. & Peltonen, Marja. (toim.) (1977). Ihmeitten ihme: Rudolf Koivun kuvittamia satuja. Helsinki: Valistus.
• Jylhä, Yrjö & Koivu, Rudolf (19921932). Meidän pihan urheilijat. Tampere: Suomen nuorisokirjallisuuden instituutti
• Koivu, Rudolf, Helakisa, Kaarina & Varma, Ebba (1998). Kesäkeiju ja kuningas Kuuranen. Helsinki: Otava
• Koivu, Rudolf (1947). Rudolf Koivu: Sadunkuvittaja = Sagotecknaren. Porvoo
• Koivu, Rudolf (1976). Rudolf Koivun satukirja. 3. pain. Helsinki: Otava
• Koivu, Rudolf & Roine, Raul (1975). Suomalaisia satuja. Helsinki: Sanoma
• Numminen, Jaakko (toim.) (1999). Koulun ja kirjan maailma: juhlakirja Jukka Sarjalan täyttäessä 60 vuotta 18.12.1999. Helsinki: Ajatus
• Lahtinen, Mysi. & Koivu, Rudolf. (1987). Joulun aikaan. Espoo: Weilin+Göös
• Marvia, Einari & Koivu, Rudolf (toim.) (1996). Oi jouluyö kauneimmat joululaulut : de vackraste julsångerna = O helga natt. Porvoo: WSOY
• Pakkanen, Kaija & Koivu, Rudolf (2001). Runoretki. Helsinki: Otava
• Miettinen, Kaarina, Rajasammal, Raija & Koivu, Rudolf (toim.) (1990). Rudolf Koivun joulukirja. Porvoo: W. Söderström
• Jaatinen, Sanna. & Koivu, Rudolf. (toim.) (1993). Rudolf Koivun metsänväkeä. Porvoo: WSOY
• Jaatinen, Sanna & Koivu, Rudolf (toim.) (1991). Rudolf Koivun runokirja. Porvoo: WSOY
• Hälinen, Kaisa. & Koivu, Rudolf. (toim.) (1987[1951]). Suomen lasten aapinen. Näköisp. (4. p.). Porvoo: WSOY
• Swan, Anni (1987). Anni Swanin sadut. 11. pain. Porvoo: WSOY
• Topelius, Zacharias (1924). Lukemisia lapsille. Nidos 4. 3. täydellinen pain. Porvoossa: Söderström
• Rytkönen, Antti (1923). Metsäpirtissä: satunäytelmä, kuvittanut Rudolf Koivu. Otava.
• Rytkönen, Antti (1924). Honkaiset holvit ja siintävät sillat: Tarhalan talon lasten ilot keskellä kesän kukkeutta ja talven pakkasia, kuvittanut Rudolf Koivu. Otava.
• Rytkönen, Antti (1926). Matin, Kaisun ja kissan retket, kuvittanut Rudolf Koivu. Otava.

[[http://fi.wikipedia.org/wiki/Rudolf_Koivu]]

Lisätietoja - More information - Больше информации:

Rudolf Koivun töitä:

• Flickr: [https://www.flickr.com/search/?q=rudolf+koivu&f=hp]
• Kuvien talo: [http://www.korttientalo.fi/mallisto/rudolf-koivu/]
• Pinterest [https://www.pinterest.com/cindypyhtila/rudolf-koivu/]

Rudolf Koivun ystävät ry:

http://www.rudolfkoivu.fi/

Rudolf Koivu wikipediassa:

• FIN [https://fi.wikipedia.org/wiki/Rudolf_Koivu]
• ENG [https://en.wikipedia.org/wiki/Rudolf_Koivu]
• RUS [https://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%9A%D0%BE%D0%B9%D0%B2%D1%83,_%D0%A...]

Kirjallisuutta:

• Salonen, Marja, Koivu, Rudolf & Laukka, Maria (1990). Rudolf Koivu, 1890—1946. Espoo: Weilin + Göös
• Vesterinen, Ervo (1997). Kauneinta maailmassa: Rudolf Koivun ja Raul Roineen satujen lähteillä. Helsinki: Postimuseo
• Vesterinen, Ervo (1999). Musette ja Arlette: Rudolf Koivun paperinukkien kertomaa. Porvoo: Söderström
• Vesterinen, Ervo (1995). Rudolf Koivu Tuuloksessa : 1940-luvun kuvitusten erityispiirteitä.ART-palvelu

Rudolf Koivu -lasten- ja nuortenkirjakuvituspalkinto jaetaan joka toinen vuosi:

http://www.grafia.fi/grafia/

Satujen symboliikka Rudolf Koivun kuvitustaiteessa:

http://duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Ar...

Biografi på svenska:

http://www.blf.fi/artikel.php?id=707

Rudolf Koivu tiedotusvälineissä:

http://yle.fi/uutiset/rudolf_koivun_kuvissa_avautuu_mielikuvituksen...

http://yle.fi/uutiset/tassa_kammarissa_satukuvittaja_rudolf_koivu_m...

http://www.uusimaa.fi/artikkeli/269381-rudolf-koivu-ei-pitanyt-kuvi...

Tämä profiili oli Suojärvi-projektin 20. viikkoprofiili (24.04.2016-30.04.2016).

Rudolfin Koivun sukua: http://users.utu.fi/isoi/esipolvi/koivu.htm